Paniikkikohtaus ja pakkoajatuksia

Hei, minulla ilmeni aluksi loppukesästä shokinomainen kohtaus. Se tapahtui, kun ruokailin ja mietiskelin maailman suuruutta ja merkitystä tieteelliseltä kannalta. Sitten sain paniikkikohtauksen, ja olin aivan lukossa noin viikon ajan. Sinä aikana ympäristö ja muut ihmiset tuntuivat jotenkin epätodellisilta tai vierailta. Myöhemmin kuitenkin se lieveni, ja pystyin käsittelemään asiaa päässäni. Mutta myöhemmin tämä epätodellisuuden tunne vahvistui jälleen, mutta siihen ei liittynyt paniikkikohtauksia, ja se oli lievempi.

Tästäkin vaiheesta pääsin läpi, mutta sitten minulle tuli pakkoajatuksia siitä, että toiset ihmiset olisivat jotenkin vihamielisiä minua kohtaan, tai että he olisivat jotenkin epätodellisia, ja että vain minä olisin ainut ”todellinen”. Myös pakkoajatuksia yksinjäämisestä ilmeni. En kuitenkaan suoranaisesti usko näihin ajatuksiini, ja vielä tiedän niiden olevan mielikuvitukseni tuotetta. Mistä tässä nyt minulla on kyse, ja pitäisikö asialle jotain tehdä?

Hyvä kysyjä,

Ahdistushäiriön oireisto voi joskus alkaa hyvin dramaattisesti, niin että tulee oikea paniikkikohtaus. Ahdistushäiriössä on kyse autonomisen hermoston ylivirittymisestä ja se ilmenee sekä psyykkisinä että fyysisinä oireina. Ahdistus on tyypillinen voimakas psyykkinen oire ja sydämen tykyttely ja punastuminen esimerkkinä fyysisistä oireista. Tämän takia ihminen helposti kuvittelee, että elimistössä on jotain todella perusteellisesti vialla ja se lisää vielä ahdistusta. Pahimmillaan ahdistus johtaa vetäytymiseen kontakteista ja kohtaukset voivat tulla pian yllättäen missä vain uudelleen. Noidankehä on valmis, ja siksi siihen saattaa liittyä jopa paranoidistakin oireilua.

On ymmärrettävää, että jos on taipumusta ahdistushäiriöön, ei pitäisi nauttia mitään sellaista, mikä kiihdyttää autonomisen hermoston toimintaa, koska se on jo valmiiksi ylivirittynyt. Siksi kahvi, alkoholi ja tupakka ovat pahasta. Myös jotkut huumeet voivat laukaista hyvin vaikeita oireita. Kyse on perinnöllisestä taipumuksesta, ja on todennäköistä, että jollakin lähisukulaisella on samankaltaisia oireita ainakin joskus ollut. Oireilu on elinikäinen, ja se puhkeaa usein varhaisessa aikuisuudessa, ja joitain sen tapaisia lievempiä kokemuksia on monella ollut jo varhaisnuoruudessa.

Apua kannattaa lähteä hakemaan, ja nykyisin vaivan pitkäaikaisuuden takia käytetään ensisijaisesti serotoniinin takaisinottoon perustuvia lääkkeitä (SSRI-lääkkeet). Lääkitys aloitetaan varovasti annosta nostaen viikon ja viikkojen kuluessa. Oireisto pikkuhiljaa talttuu viikkojen ja kuukausien aikana.  Silti pitää välttää kaikkea autonomisen hermoston toimintaa kiihdyttäviä aineita, kuten oli aiemmin puhetta. Lääkitys ja kognitiivinen terapia tukee paranemista, ja kun tulee hyviä onnistumisen kokemuksia, niin se oppimisen ja toiston kautta antaa uskoa parempaan toimintakykyyn. Kannattaa mitä suurimmassa määrin hakeutua psykiatrin puheille noiden oireiden kanssa, ja siellä pitäisi sitten hyvin perusteellisesti käydä läpi myös alkoholin ja huumeiden käyttö, kuten kahvi ja tupakkakin.

Ystävällisesti,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin 

”Vain puoliksi läsnä”

Olen 19-vuotias nuori mies, ja pelkään oireilevani jotain muutakin kuin mitä minulla on aikaisemmin todettu. Vuonna 2008 minulla todettiin nuorelle epätyypillinen sosiaalinen käytöshäiriö tai jotain sinne päin, ja syön vielä tälläkin hetkellä ketiapiinia noin 500 mg päivässä. Nyt kuitenkin viimeisen puolen vuoden aikana olen alkanut todella vahvasti epäillä, että olen ikään kuin vain puoliksi läsnä, ja että ajatukseni ohjailevat minua outoon suuntaan, johon en varsinaisesti halua. Asiat ja asiainhaarat tuntuvat nirskuvan kivuliaasti päässäni, enkä uskalla tai halua mennä nykyään edes kouluun, koska pelkään, että liika tieto hajottaa tuon koneiston.

Seurustelen, mutta olen huomannut, että minulla on välillä vaikeuksia olla tyttöystäväni kanssa, vaikka häntä rakastankin. Minulla on tunne, että ajatukseni leviävät joka suuntaan, enkä saa niitä kaikkia kiinni, ja pääni sisällä on ikään kuin valtavasti lasinsiruja, joiden takia on vaikea ajatella taikka kirjoittaa selkeästi. En saa mielihyvää oikeastaan mistään kuin vain satunnaisesti, ja koen olevani masentunut sekä kyllästynyt elämääni, mutta en halua kuitenkaan vahingoittaa taikka tappaa itseäni. Minulla on myös paljon stressi- ja pelkotiloja sekä paniikkikohtauksia.

Kaikkein vaikeinta minun on näyttää taikka tuntea vahvoja negatiivisia tunteita kuten vihaa taikka aggressiota, aivan kuin joku näkymätön aita päässäni estäisi niiden olemassaolon. Musiikki on käytännössä ainut keino saada aikaan vahvempi tunnereaktio, ja silloinkin on harvinaista, että pystyn näyttämään sen.

Hyvä kysyjä,

Oireesi ovat sellaisia, jotka haittaavat toimintakykyäsi paljon. Nuoren ihmisen kohdalla ei ole helppoa asettaa heti luotettavaa taudinmääritystä eli diagnoosia, koska nuorella ihmisellä monet oireet katsotaan vielä normaalin variaation piiriin. Psykoosisairaudet voivat alkaa hitaasti ja aluksi vähin oirein tai sitten hyvin äkkiä voimakkain oirein. Oireesi viittaavat kyllä psykoosisairauteen, mutta näin vähin tiedoin ei asiaa voi luotettavasti varmentaa.  Jos lähiomaisilla on ollut psykoosisairauksia, on hiukan suurempi todennäköisyys saada itse psykoosisairaus. Ympäristötekijöillä on myös merkitystä.

Suosittelen, että otat yhteyttä omaan hoitopaikkaasi ja kerrot juuri noista vaikeuksista, joita tässäkin toit esille. Sitten on helpompi koettaa auttaa sinua. Lääkitystä joudutaan usein tuontapaisissa oireissa vahvistamaan siten, että lisätään joko annosta tai laitetaan toinen lääke rinnalle, ja joskus vaihdetaan koko lääke. Nuorilla saatetaan joutua käyttämään aika suuria lääkeannoksia, koska aivojen reseptoritiheys on varsin suuri verrattuna iäkkäämpiin ihmisiin. Mikään lääke ei kuitenkaan ole täysin oireita parantava, mutta parhaimmillaan lääkehoito voi viedä lähes kaikki haitalliset oireet pois.

Kannattaa muistaa sekin seikka, että oireet poistuvat usein pitkän ajan kuluessa. Apu voi tulla varsin pian osaan oireista, kuten ahdistavaan oloon, mutta toiset oireet saattavat lievittyä vasta useiden viikkojen tai kuukausien kuluttua. Tällaisia oireita ovat esimerkiksi äänteen kuuleminen ja pelko ympäristöä kohtaan. Siksi lääkehoidon kanssa pitää olla pitkäjänteinen ja joka päivä käyttää sitä säännöllisesti. Vastaavasti jos lääkityksen jättää pois, eivät oireet aivan heti palaa – siihenkin menee joitakin päiviä tai useita viikkoja, kun oireet vaikeutuvat.

On hyvä muistaa, että huumeet ja kaikki päihteet vaikeuttavat taudinkuvaa ja oireita sekä hidastavat toipumista. Niiden käytöstä kannattaa kertoa rehellisesti kaiken. Se tieto on ja jää aina luottamukselliseksi asiaksi.

Koska kyseessä on pitkäaikainen sairaus, on hyväksi, että asiat hoidetaan yhdessä paikassa, jossa tunnetaan sinut ja sinä tunnet hoitopaikan ja sen ihmiset. Moniin psykoosisairauksiin kuuluu vaihteleva kulku, jossa oireet voivat ajoittain voimistua ja välillä on seesteisempää aikaa. Iän mukana oireet yleensä lievittyvät. Lääkehoitoa pidetään hyvin keskeisenä, mutta myös sellaista terapiaa, joka auttaa ymmärtämään omaa sairautta ja antaa välineitä selviytyä arkipäivän haasteista. Apua kannattaa hakea, koska hankalat oireet eivät ole hyväksi eikä elämäkään ole kovin mukavaa, kun ahdistaa ja joutuu luopumaan kaikesta yhteydenpidosta ystäviin. Ahdistavien ajatusten kanssa ei ole mukava olla yksin.

On hienoa, että olet löytänyt musiikista apua itsellesi. Hoidossa on yhtä tärkeää kartoittaa omia vahvuuksia ja keinoja selviytyä eri tilanteista kuin kysellä oireita. Muutenkin tiedetään, että jos muut asiat elämässä ovat hyvin, on hoito helpompaa, kuin että olisi jatkuvasti sellaisia asioita. jotka aiheuttavat stressiä ja huolta.

Kaikkea hyvää elämääsi.

Ystävällisesti,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin 

Nuoren opiskeluvaikeudet

Kirjoitan 17-vuotiaasta tyttärestämme. Muutimme kolme vuotta sitten uudelle paikkakunnalle, siellä hän joutui yläasteelle, josta ei tuntenut ketään. Hän on lahjakas, fiksu, ikäisiään kypsemmin ajatteleva nuori nainen. Hän ei saanut kavereita ja syrjäytyi vähitellen, jolloin koulunkäynti kärsi.

Aloitettiin nuorisopsykiatrian tapaamiset ja mielialalääkitys. Se kuitenkin sopi huonosti ja jäi kesken. Lukiota hän ei pystynyt aloittamaan, lähinnä toisten kanssa samoihin tiloihin meneminen tuotti vaikeuksia. Iltalukio onnistui, koska suurin osa opiskelijoista oli aikuisia. Kursseja oli vähän, joten viime syksynä hän aloitti toisella paikkakunnalla sisäoppilaitoksessa lukion. Hän sai kavereita, muttei kyennyt menemään läheskään kaikille tunneille. “Miltä näytän, olenko ihan ruma? Sopivatko nämä vaatteet ja kengät?” Tämänkaltaista yleensä…

Nyt hän haluaa lopettaa sisäoppilaitoksessa ja mennä toiseen kaupunkiin iltalukioon. Meitä hirvittää tämä siirtyminen, mutta hän on hyvin varma itsestään. Nuorisopsykiatriaan emme enää halua tukeutua, ainakaan tällä tavoin kuin kotipaikkakunnalla: joka tapaamiskerralla eri lääkäri, joka ei ollut edes lukenut papereita. Voisiko tämän kirjoituksen perusteella ajatella, että nämä olisivat skitsofreniaan sopivia oireita? Mistä voimme kysyä apua ja neuvoa?

Hyvä kysyjä,

Nuoruusvaihe on hyvin herkkää vaihetta ihmisen elämässä, ja se on myös voimakasta kypsymisen ja kehittymisen aikaa, siksi ei ole epätavallista, että nuoret oireilevat paljon voimakkaammin kuin aikuiset. Asuinpaikan vaihto voi olla nuorelle vaikea asia, mutta kyllä sen kaltaisista asioista yleensä hyvin selvitään ajan kanssa, jos muuten saa tukea ja apua.

Tyttärenne oireet eivät kuvailun perusteella vaikuta ensisijassa psykoosisairauden oireilta, vaan enemmän vaikuttaisivat liittyvän ahdistukseen, ehkä itsetuntoon ja mielialaan. Näihinkin oireisiin saa varsin hyvää apua nykyaikaisella lääkityksellä sekä terapialla, jossa vahvistetaan ja tuetaan hyviä selviytymiskeinoja. Näillä esitiedoilla ei muutenkaan voi tehdä päätelmää, onko sairautta tai minkälaista. On kuitenkin selvää, että jos oireet vaikeuttavat elämää, on syytä ottaa selvää, onko kyseessä sairaus tai alkava sairaus, ja siten voidaan paremmin auttaa selviytymään elämässä.

Oireiden tarkka kuvaaminen ja vanhemmilta saatu tieto voinnista ja toimintakyvystä auttaa määrittelemään, onko kyseessä sairaus vai jotain muuta. Tarvitaan myös tietoa elintavoista sekä päihteiden tai huumeiden käytöstä. Olisi kyllä hyvin tärkeää, että hän saisi apua yhdestä paikasta, jossa olisi vakituinen henkilökunta, koska se on jo luottamuksen syntymisen kannalta tärkeää, ja usein hoitosuhteet ovat aika pitkiä. Joka kerralla eri lääkäri ei ole millään tavalla hyvä toimintapa nuoren kannalta, eikä aikuisenkaan. Joissakin paikoissa tämä on ainut keino saada lainmukaiset hoitotarpeet täytettyä, kun ei ole vakituista henkilökuntaa ja henkilökunta saatetaan vuokrata muualta. Se on parempi kuin ei mitään, mutta ei suinkaan hyvä toimintamalli.

Voin kyllä suositella tyttärenne mahdollisen uuden opiskelupaikkakunnan nuorisopsykiatrian yksikköä, siellä on hyvää osaamista ja pitkäaikainen henkilökunta. Tyttärenne on kohta aikuinen ikänsä puolesta, mutta nuoruusvaihe voidaan katsoa jatkuvan kahdenkymmenen ikävuoden paikkeille, koska aivot kypsyvät siihen asti. Aikuispsykiatrian poliklinikka olisi toinen vaihtoehto, mutta koska tarjolla on noin hyvä nuorisopsykiatrian poliklinikka, suosittelen sitä, ja sinne voivat vanhemmatkin ottaa yhteyttä.

Ystävällisesti,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin 

Nuoren aloitekyvyttömyys ja pelko aivojen tuhoutumisesta

Hei! Haluaisin asiantuntijan apua 25-vuotiaan poikani ongelmiin. Hänellä on koulutus kesken ollut nyt 5 vuotta (päättötyötä vaille). Hänellä on suurta aloitekyvyttömyyttä sekä keskittymisvaikeutta. Tietokoneella kyllä pystyy olemaan ja hakemaan kaikenlaista tietoa ja keskustelemaan. On aloittanut lääkityksen paniikkihäiriön takia heti peruskoulun jälkeen ammattikoulun alettua. Koki siellä koulukiusaamista, mutta on kokenut sitä myös peruskoulussa. On ollut tutkimuksissa jo kouluiän alettua, kun ei pysynyt oikein muiden tahdissa tehtävien suhteen, oli hidas ja jäi välillä kuin miettimään ajatuksiaan.

Nyt hän on jo noin vuoden verran ollut ilman mitään lääkitystä, ja sanoo tuntevansa aidommin erilaisia tunteita (kertoo olevansa kuin muumio lääkitysten aikana, välinpitämätön jne.). Tällä hetkellä ongelmana näen sen, että junnaa ajatuksissaan siinä, että on menettänyt lääkkeiden tekemän vaikutuksen takia noin monia vuosia. Sanoo myös, että lääkkeet ovat vahingoittaneet pysyvästi aivojen toimintaa (käytti noin 3 vuotta paroksetiinia), sen takia ei pysty koulua käymään nyt. On hän myös masentunut, ahdistunut ja välillä vihainen ja helposti ärsyyntyväkin.

Nyt me vanhemmat olemme syyllisiä hänen tilaansa, kun emme ole oikein ohjanneet ja kasvattaneet. Mitähän suosittelisitte nyt? On käynyt terveyskeskuksessa ja tutkittu VS-arvoja, jotka olleet hieman koholla (paastoarvo n. 6,4 useamman kerran). Suvussamme on myös kilpirauhassairauksia sekä isän puolella mielenterveyden häiriöitä.

Olisiko turhaa, jos yrittäisi saada hänelle lähetettä neurologin tutkimuksiin, että saataisiin siltä osin varmuus, ja hän voisi lakata miettimästä aivojensa tuhoutumista, jos ne ovat ok. Hän on käynyt n. 5 vuotta sitten terapiassa, mutta KELA lopetti sen tukemisen, ja siitä lähtien kaikki on mennyt alaspäin ja huonommin.

Hyvä kysyjä,

Aivan aluksi pitää sanoa, että poikanne käyttämä lääke ei ole vahingoittanut hänen aivojaan millään tavalla. Pikemminkin tuon tapaiset lääkkeet lisäävät hermokasvutekijöiden erittymistä, ja siten mahdollistavat aivojen muokkautumisen paremmin vastaamaan niitä vaatimuksia, missä elää. Toisaalta voidaan kysyä, minkä kaltainen hänen vointinsa olisi, jos hän ei olisi käyttänyt ollenkaan lääkitystä?

Vanhempien ei tarvitse tuntea syyllisyyttä, jos lapselle on tarjottu rakastava koti, jossa on ollut myös rajoja, eli on opittu elämään ihmisiksi. Yksittäiset sanat tai teot eivät ratkaise, vaan kokonaisuus ja suunta. Jos lähiomaisilla on mielenterveyssairauksia, on riski hivenen suurempi saada mielenterveydenhäiriö kuin muutoin. Kyse on tilastollisesta todennäköisyydestä, ei ennustuksesta. Se on hyvä pitää mielessä, ja samoin on hyvä tutkia kilpirauhasen toimintaa, koska sillä on hyvin suuri merkitys hyvinvoinnille.

Kohenneet verensokeriarvot pitäisi tarkemmin tutkia. Jos on toistuvasti paastosokeri koholla, pitäisi tehdä sokerirasituskoe.  Jos siinä todetaan heikentynyt sokerinsieto, on se diabeteksen esiaste, jolloin lääkitys pitäisi aloittaa. Muutoinkin pitäisi tarkastella elintapoja ja painoindeksiä sekä vyötärön ympärysmittaa. Diabetes vaikuttaa myös mielialaan ja päinvastoin.

Lääkitykseen kyllä saattaa liittyä haittavaikutuksia, mikä voi näkyä juuri erilaisina vasteina. Onko pojallanne ollut myös bentsodiastsepiinejä eli rauhoittavaa lääkitystä? Ne usein lamaavat tunne-elämää, ja niihin tulee myös riippuvuus. Joistakin ns. serotoniinilääkkeistä saattaa tulla sen kaltainen kokemus, kuin olisi jotenkin kipsissä. Toisaalta täytyy muistaa, että ahdistushäiriö muokkaa vointia myös. Ahdistushäiriössä tarvitaan usein lääkettä maksimimäärä, jotta oloon saadaan selvä helpotus. Lääke alkaa vaikuttaa hitaasti siten, että paras vaste tulee vasta muutamien kuukausien kuluttua. Joskus joudutaan lääke vaihtamaan tai käyttämään kahtakin lääkettä, ja onpa suositeltu kolmenkin erityyppisen masennus – ja ahdistushäiriölääkkeen käyttöä vaikeissa tilanteissa.

Poikanne pitäisi käydä terveyskeskuksessa, tai jos hän kuuluu opiskelijaterveydenhuoltoon, niin siellä noiden kilpirauhasasioiden ja verensokerin vuoksi. Ahdistusoireiden takia kannattaa hakeutua joko sinne opiskelijaterveydenhuoltoon tai mielenterveystoimistoon tai psykiatrian poliklinikalle, riippuen mikä hoitopaikka siellä on.  Nykyisin on lääkkeissä valinnanvaraa, ja voidaan välttää erilaisia haittoja. Miehillä yleinen haitta on tavallisilla serotoniinilääkkeillä ollut erektiohäiriö, ja se on pitkän päälle voinut olla iso ongelma. Terveydenhuollossa voidaan uudestaan rakentaa hyvä hoitosuunnitelma, johon voi kuulua terapiaakin.

Kun toimintakyky on vaikeutunut sairauden oireiden takia, saatetaan vikaa nähdä entisissä lääkkeissä, mutta miksi toimintakyky ei ole parantunut, vaikka lääke on poissa? On aika vaikeaa myöntää, että asiat eivät ole kohdallaan. Vaikeutta lisää se seikka, että ahdistusoireisto on synnynnäinen ominaisuus, ja siksi se ei tunnu vieraalta, vaan se on osa omaa itseä. On tärkeää tietää, että kaikki autonomisen hermoston toimintaa kiihdyttävät aineet pahentavat ahdistusoireita. Tällaisia aineita ovat mm. energiajuomat, kahvi, alkoholi, tupakka ja lähes kaikki huumeet.

Hoitoon on syytä hakeutua koska on monia asioita, joita pitää seurata ja tarkemmin tutkia. Toimintakyky on mahdollista saada paremmaksi, ja siksi kannattaa tehdä yhteistyötä ahdistus- ja mielialaoireiden kanssa.

Ystävällisesti,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin 

Skitsofreenikon pelot ja unettomuus

27-vuotias poikani on sairastanut skitsofreniaa 10 vuotta. Hän asuu yksin toisella paikkakunnalla, ja nyt hänellä on ilmaantunut pelkoja olla yksin. Eilen kävimme hakemassa hänet kotiini pariksi yöksi, koska hän oli kertonut mummolleen pelkäävänsä. Tällaisia oireita hän ei ole ennen ilmaissut tuntevansa.

Voiko kyseessä olla sairauden pahenemisvaihe tai jopa psykoosiin vaipuminen? Hän kertoi nukkuneensa vain pari tuntia viime yönä ja on hyvin väsynyt ja sekava. Hän väitti, että näyttää, että seinäkello kaatuu päälle. Ilmeisesti hänellä on näköharhoja.

Pitäisikö minun viedä hänet lääkärille ja lähettää psykiatriseen hoitoon? Hän ei ole ollut hoidossa sairaalassa alkuvaiheen pitkän, noin vuoden kestäneen hoitojakson jälkeen. Olisiko lääkitystä syytä tarkistaa? Unettomuus huolestuttaa kovasti.

Hyvä kysyjä,

Skitsofreniaan liittyy elämän aikana vaihtelua siten, että joskus oireet voimistuvat, ja sitten taas voi olla pitkiä hyviä kausia. Iän mukana yleensä oireet helpottuvat, mutta juuri tuo varhainen aikuisuus on taudin kannata melko aktiivista aikaa. Joskus on menetelty siten, että potilaalle on annettu kotiin joko eri lääkettä, tai hänen käyttämäänsä lääkettä on neuvottu ottamaan lisää tietty määrä, jos oireet vaikeutuvat. Näin on ehkäisty tilanteen vaikeampi paheneminen. Joillakin voi siitä huolimatta tulla joskus sairaalahoidon tarvetta. Onneksi nykyisin pärjätään aika hyvin avohoidossa, jos on hyvät hoitokontaktit ja etukäteen selvitetty, miten pitää menetellä eri tilanteissa.

Pojallanne on tullut oireiden vaikeutumista. Täytyy muistaa, että tavalliset ahdistusoireet ovat skitsofreniaa sairastavalla vaikeat, koska hänen on paljon vaikeampi hahmottaa asioita ja ymmärtää syy- ja seuraus-suhteita. Vaihto turvalliseen kotiin auttoi tuossa akuutissa vaiheessa. Varsinkin skitsofreniaa sairastavan pitäisi olla hyvin pidättyväinen alkoholista ja kokonaan välttää huumeita.

Poikanne on syytä käydä avohoidossa keskustelemassa tilanteestaan, ja jos hän kaipaa tukea sinne, on hyvä, jos omainen voi lähteä mukaan. Yleensä tuon tapaiset asiat hoituvat nykyisin hyvin avohoidossa. Unettomuus usein pahentaa oireita ja tilanteen tulkintaa. Siksi mahdollisimman aikaisessa vaiheessa olisi hyvä hakeutua avohoitoon, ja siellä mietitään, voidaanko selvitä avohoidon keinoin, vai tarvitaanko lyhytaikaista sairaalahoitoa.

Ystävällisesti,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin 

Kuuloharhat

Isäni kuulee ääniä, ja äänet käskevät hänet tekemään asioita, tai hän juttelee äänille. Mistä tämä johtuu?

Hyvä kysyjä,

Psykoosien yhteydessä aivojen toiminta muuttuu siten, että kuuloaivokuori aktivoituu, ja siksi ihminen ”kuulee” ääniä ja saattaa keskustella äänien kanssa. Äänet ovat omien aivojen tuotetta, eikä kukaan ulkopuolinen kuule sitä puhetta. Pitkään jatkunut runsas päihteidenkäyttö voi lopetusvaiheessa tuottaa myös aistiharhoja, jolloin puhutaan ”juoppohulluudesta”.

Lähes kenet tahansa voidaan saada hallusinoimaan eli kokemaan aistiharhoja. Jos ihmistä pidetään pitkään pimeässä ja äänieristetyssä huoneessa ja estetään myös itsensä koskettelu, niin lähes kaikki kokevat joitakin aistiharhoja kuulo-, näkö-, haju-, tai tuntoaistimuksen muodossa. Myös unen rajamailla voi olla vastaavia kokemuksia.

Ilmiö ei siis ole aivan tavattoman harvinainen, mutta ongelmana on usein se, että miten siihen pitäisi suhtautua, jos toinen pitää kokemiansa harhoja todellisena. Asiasta ei kannata väitellä, mutta voi ihmetellä sitä, miksi kukaan toinen ei siinä tilanteessa ole kuullut tai nähnyt, mitä toinen on kokenut. Joillekin harha-aistimukset voivat aiheuttaa hyvin suurta ahdistusta tai pelkoa, jolloin he tarvitsevat turvallisuuden tunnetta. Lääkkeet auttavat näihin asioihin, mutta pienellä viiveellä. Kun harhat sitten jäävät pois, voi asianomainen silti pitää kokemaansa todellisena, vaikka ei enää koe samalla tavalla siitä eteenpäin.

Ystävällisesti,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin 

Diagnosoimaton skitsofrenia

Hei! Minua vaivaa sellainen asia, että uskon jo nuorella iällä sairastaneeni useita psykooseja, joiden syyksi itse epäilen skitsofreniaa. Kuitenkaan en ole saanut missään vaiheessa skitsofreniadiagnoosia, ja oikeastaan juuri se on ongelmani. Epäilen, että minulla on ollut skitsofrenia, mutta lääkäri ei ole halunnut tehdä diagnoosia siitä, ettei se alkaisi toimia itseä toteuttavana ennusteena ja siten huonontaa vointiani. Olisin kuitenkin itse halunnut diagnoosin, ehkä ennen kaikkea sen takia, että jos kokemani psykoottiset oireet toistuisivat, voitaisiin niihin suhtautua, kuten skitsofrenian ennakko-oireisiin suhtaudutaan.

Muutin 19-vuotiaana ensimmäiseen omaan kotiin. Lähes välittömästi sen jälkeen psyykeni romahti. Jouduin käymään sosiaalitoimistossa kerran kuussa uusimassa toimeentulotukihakemusta. Koska näihin käynteihin liittyi aina jotain vaikeuksia tulla toimeen sosiaalityöntekijän kanssa, aloin lopulta kokea, että sosiaalityöntekijä haluaa, että jäisin kodittomaksi ja lopulta kuolisin. Koin, että hän haluaa tappaa minut.

Olin todella masentunut. Kuitenkin samaan aikaan koin voimakkaita raivontunteita, ja kävin kiivaita palopuheita yksin kotonani. Kaikki aikani ja energiani meni näiden palopuheiden pitämiseen sekä valituskirjeiden kirjoittamiseen ympäri kaupunkia.

Pääsin muutamaa vuotta myöhemmin opiskelemaan valokuvausta opistoon. Jossain vaiheessa olin kuitenkin hyvin liikuttunut, koska koin, kuinka taiteellisen ilmaisun virta halusi puhua kauttani ja koin olevani “valittu”.

Olin tässä välissä noin kymmenen vuotta työttömänä, ja elämäni jatkui voimakkaiden raivontunteiden kanssa. Toisaalta koin itse olevani pätevä jos johonkin huippuvirkaan, joita innokkaasti myös hain – ilman mitään kokemusta ja koulutusta alalle.  Lopulta sain koulutettua itseni linja-autonkuljettajaksi. En kuitenkaan pystynyt työhön, sillä puhumisoireeni muuttuivat melko pian huutamisoireiksi, ja lopulta en enää nukkunut juuri ollenkaan – sydän hakkasi kuin viimeistä päivää, ja minulla oli tunne, että seison kuilun partaalla.

Minulla saattoi olla ajaessa perverssi virnistys kasvoilla, ja se häiritsi minua suuresti, koska vahdin auton taustapeiliä jatkuvasti, koska olin vakuuttunut, että matkustajat ovat keskittyneet minun tarkkailemiseen ajon aikana. En yksinkertaisesti saanut silmiä irti taustapeilistä. Muistan joskus tallin takapihalla miettineeni, että minulla on jokin (suurempi) tehtävä, joka minun tulisi toteuttaa, en vain tiennyt mikä.

Olen nyt työkyvyttömyyseläkkeellä kaksisuuntaisen mielialan diagnoosilla. Ja se minulla totisesti myös on.

Olen kuitenkin edelleen hyvin vakuuttunut siitä, että nuoruudessani kokemani psykoosit eivät ole olleet kaksisuuntaisesta mielialasta johtuvia, vaan skitsofreniaperäisiä.

Tästä syystä johtuen pelkään jatkuvasti skitsofrenian uudelleen puhkeamista, ja tulkitsen hyvinkin herkästi kaikki psykoottiset oireeni skitsofreniasta johtuviksi.

Kiitos vastauksestanne!

Hyvä kysyjä,

Psykoosisairauksien kirjo on laaja, ja skitsofrenian lisäksi skitsoaffektiiviseen psykoosiin, kuten kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön, voi liittyä psykooseja. Moneen muuhun psykiatriseen häiriöön, kuten masennukseen ja päihteiden tai huumeiden käyttöön, voi liittyä psykoosioireita. Osa psykoosisairauksista on luonteeltaan lyhytaikaisia tai ilmenevät rajatun ajan, mutta skitsofrenia, skitsoaffektiivinen häiriö ja kaksisuuntainen mielialahäiriö ovat elinikäisiä tauteja, joiden kulku voi olla vaihteleva. Näissä kaikissa edellä mainituissa sairauksissa lääkehoito on varsin keskeisessä asemassa, mutta ihminen tarvitsee myös paljon opastusta ja tukea, jotta osaa suhtautua oikealla tavalla eteen tuleviin asioihin tai oireisiin.

Myös omaisten tuki on tärkeä. Pysyvä hoitopaikka antaa myös turvaa ja tukea, jota tarvitaan paljon vuosien saatossa.  Kertomasi perusteella ei ole mahdollista arvioida, mikä psykoosisairaus sinulla on, mutta kannattaa olla yhteistyössä oman hoitopaikan kanssa. Siellä voit saada informaatiota siitä, miksi on päädytty tiettyyn diagnoosiin, ja mitä se merkitsee.

Kuvaamasi asiat voivat kyllä liittyä kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön. Taudin oireet ja kuva ovat jokaisella yksilöllisiä, ja kannattaa oppia tuntemaan ja ennakoimaan sellaisia asioita ja oireita, jotka vaikeuttavat tilannetta. Tärkeää on toki oikea diagnoosi, ja siihen vaaditaan tietyt kriteerit. Pitkäaikainen hoito näissä tarkoittaa yleensä koko elämänaikaista hoitoa. Usein puhutaan laukaisevista tekijöistä ja ennakoivista oireista, joiden ilmaantumiseen pitää varautua ja olla läheisessä yhteistyössä oman hoitopaikan kanssa, jotta voitaisiin ehkäistä tilanteen vaikeutuminen tai sairaalahoito. Niitäkin näissä vaikeissa sairauksissa joskus tulee.

Ystävällisesti,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin 

Ystävän skitsofreniaoireet

Olemme olleet jo jonkin aikaa huolissamme ystävämme voinnista, joka viittaa skitsofreniaan. Taustalla hänellä on suvussaan esiintyvä skitsofrenia. Tilanne on pahentunut hälyttävästi hänen kohdallaan: hän on mm. muuttanut eri asuntoon, koska naapurit salakuuntelivat, tehnyt rikosilmoituksia naapureistaan, syyttänyt ystäviään öisin kotiin murtautumisista hänen nukkuessaan jne.

Olemme pitäneet hänen kanssaan kokouksen, jossa kaikki ystävät ovat kertoneet hänen harhojensa olevan mielikuvitusta. Nyt hän on laittanut välit poikki ystäviin sekä läheisiin. Pelkäämme, että jotain pahaa tulee tapahtumaan. Miten voimme saada hänet lääkärille tai hoitoon? Hänen äitinsä varasi hänelle ajan, mutta siellä hän kertoi vain, että äiti on skitsofreenikko, joka haluaa kostaa lapselleen, sillä lapsi on joutunut ohjaamaan kerran hänet (äidin) hoitoon. Lääkäri uskoi tämän historian takia. Mitä tässä voi tehdä?

Hyvä kysyjä,

Kertomasi tilanne kuulostaa huolestuttavalta. Asianomainen kokee kaiken, mitä hän kertoo, olevan totta ja juuri sen tähden hän on niin ahdistunut. Välttämättä ei kannata sanoa, että kaikki on harhaa. Voi kysyä, että selittäisikö tuo ihminen tarkemmin, koska haluaa ymmärtää hänen vaikeuksiaan ja auttaa. Sitten voi kysyä hiukan pehmeämmin, että mitä hän ajattelee siitä, että muut eivät usko hänen kertomuksiaan, ja onko hän koskaan ajatellut, että hänen ajatuksensa eivät olisikaan totta. Välttämättä tämäkään ei auta.

Kuka tahansa voi ilmoittaa terveyskeskukseen, että on huolissaan ystävästään ja hänellä on psykoosioireita. Sitten pitää kuvailla joitakin oireita, jotta terveyskeskuslääkäri voi vakuuttua, että tilanne on, kuten on kerrottu. Siinä tapauksessa terveyskeskuslääkärin velvollisuus on hakea potilas vastaanotolle ja siinä arvioida tilanne. Jos herää epäily psykoosisairaudesta, lääkärin velvollisuus on kirjoittaa M1 tarkkailulähete ja sen perusteella potilas voidaan toimittaa hoitoon vastoin omaa tahtoaan.

Monessa kunnassa on nykyisin kotityöryhmiä, jotka käyvät arvioimassa tilanteen paikan päällä, ja jos nähdään tarpeelliseksi, voidaan siinä samalla toimittaa potilas hoitoon. Myös muut kuin lähiomaiset voivat auttaa tässä. Jos psykoosisairasta ei toimiteta hoitoon, se voidaan katsoa heitteillejätöksi. Sairaus on vakava ja voi johtaa jopa itsemurhaan tai vaarallisiin tekoihin, koska asianomainen kokee olevansa suuressa hengenvaarassa.

Ystävällisesti,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin 

Harhaäänet nukahtamishetkellä

Hei! Yksi ilta juuri ennen nukahtamista kuulin harhaääniä, johon sitten heräsin tästä ”puoliunesta”, ja sain aivan hirveän paniikkihäiriön/ahdistuneisuuskohtauksen. Kelasin koko ajan mielessä tätä sanaa, jonka kuulin, ja olin niin ahdistunut, että en voinut edes vessaan mennä yksin. Jopa autolla ajaminen ahdisti, ja sain koko ajan ihme paniikki-/ahdistuskohtauksia, aivan käsittämättömiä.

Muutaman kerran olen myös unen rajamailla kuullut juuri ennen nukahtamista ääniä, jotka eivät ole todellisia. Nyt tästä on kulunut puoli vuotta. En ole enää kuullut mitään, mutta pakkoajatukset näistä äänistä ovat jääneet jokapäiväiseksi elämäksi. On aika ahdistavaa välillä, kun ei pysty keskittymään edes telkkarin katsomiseen, kun sama ajatus tulee koko ajan päähän. Pitäisikö huolestua? Tästä on kulunut kuitenkin pitkä aika. Itse en uskalla lääkäriin mennä, ja miten pitäisi edetä, jos menisin? Jos sanon lääkärille suoraan, että kuulen ääniä, niin sehän pitää minua hulluna? Haluaisin apua tähän, olen 20-vuotias.

Hyvä kysyjä,

Saattaa olla, että huolesi on tässä ylikorostunut ja tuo kertomasi ei näillä tiedoilla anna aihetta todellakaan suureen huoleen.  Varsinaisessa psykoosissa oireet tulevat miten sattuu, ei pelkästään nukkumaanmenon yhteydessä, ja usein niiden luonnetta ei asianomainen kykene hahmottamaan, eli hän pitää kaikkea kokemaansa todellisena, vaikka sille ei olisi perustetta.  Olet ilmeisesti hiukan herkempi ihminen ja koet asiat ja huolet voimakkaasti. Sekin on normaalia. Vireystila ja väsymys vaikuttavat stressin ohella tuollaisiin kokemuksiin.

Kun ihminen menee nukkumaan, tapahtuu rentoutumista niin fyysisesti kuin psyykkisesti. Juuri horroksessa lähellä unen rajaa ihminen voi vielä jotenkin hahmottaa olevansa tietoinen itsestään, mutta etuaivokuorella olevat radat, jotka huolehtivat meidän todellisuudentajusta, menevät nukkumaan, ja siksi sinä hetkenä ihminen voi kokea kaikenlaista, mikä vaikuttaa olevan “yliluonnollista”. Tuollaisessa tilanteessa ihminen voi säpsähtää, ja siitä virkistyy pian, vaikka hetken voi olla vielä unten mailla mielikuvitusmaailmassa. Tuota samaa ilmiötä käytetään hyväksi esimerkiksi hypnoosissa, jossa tajunnantila muuttuu siten, että kontrolloivat yhteydet heikkenevät. Siksi hypnoosissa ihmisen on mahdollista vaikka lentää noin vain mielikuvissaan, eikä se tunnu mitenkään mahdottomalta, vaikka samalla tajuaa, ettei se ole tavallisesti mahdollista.

Jos ihmisellä on ahdistusoireistoa, tuo valveillaolon ja unen siirtymävaihe voi tuoda pelkotiloja, jos siihen liittyy noita elementtejä, että kokee kuulevansa vaikka puhetta. Ahdistushäiriöön voisi viitata se seikka, että noista jää pakkomielteen kaltaisia ajatuksia, vaikka hyvin tajuaa, että ei kukaan siellä kotona ole ollut puhumassa sängyn päädyssä.

Jos on taipumusta ahdistuneisuuteen, se on perinnöllistä, ja sen kanssa täytyy vain oppia elämään, ei sen kummallisempaa. Ilmiö ei millään tavoin ole vaarallinen, vaikka pulssi nousee ja hikeä pukkaa, kun kunnolla huolestuu ja pelkää jopa kuolevansa. Kyse on autonomisen hermoston ylivirittymisestä ja siksi on syytä välttää kaikkea sellaista, mikä kiihdyttää autonomisen hermoston toimintaa, kuten alkoholi, tupakka, energiajuomat, kahvi ja huumeet. Kestävyysliikunnan säännöllinen harjoittaminen parantaa tilannetta, koska elimistö oppii normaalisti välillä väsymään. Liikunta parantaa ajatuksen rientoa muutenkin.

Ahdistushäiriöissä on nykyaikaisista serotoniinilääkkeistä suurta hyötyä, koska ne tasaavat tuota mielen toimintaa. Nykyisin lääkkeissä on paljon valinnanvaraa, ja periaate on, että aloitetaan hyvin pienellä annoksella ja nostetaan hitaasti maksimiannokseen, jotta apua saadaan. Myös terapia on hyväksi, eikä sovi unohtaa sitä seikkaa, että kun toimintakyky alkaa kohentua, pitää elää normaalia elämää ja olla ihmisten kanssa tekemisissä. Näin oppimisen kautta vahvistuu tuo toimintakyky, ja se luo paljon itseluottamusta. Tuo koko prosessi on hidas, mutta kannattaa hakeutua keskustelemaan mielenterveystoimistoon tai psykiatrian poliklinikalle. Monesti terveyskeskuslääkärit ovat hyvin taitavia näissä asioissa.

Ystävällisesti,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin 

Maanis-depressiivinen oireyhtymä vai skitsofrenia?

Hei. kysyisin teiltä, voiko sisarellani olla maanis-depressiiviisyys tai skitsofrenia. Oireina ovat nuoresta alkaen miesten vaihto (usein monta miestä viikon aikana), alaikäisen lapsensa hylkääminen, aikuisten lastensa ahdistelu, haukkuminen ja raivoaminen, sukulaisten parjaaminen ja valheiden keksiminen. Rahan käyttö on tolkutonta, ja hän on pahoin velkaantunut. Hän kuvittelee itsensä täydelliseksi, ja me sukulaiset olemme “hulluja”. Itsetuhoisia ajatuksia on ajoittain sekä suurta väsymystä.

Lapsilta ja meiltä sukulaisilta menee hermot kohta. Miten saisimme hänet lääkäriin ja hoitoon, sillä itse hän ei suostu siihen? Ikää hänellä on 53 v. Miten saamme apua, sillä olemme tosi huolissamme hänestä? Kiitos!

Hyvä kysyjä,

Viitteitä tuon perusteella voi olla kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön. Toki muitakin mahdollisia sairauksia on. Jos kyse on ajoittain ilmenevistä psykoosioireista, jolloin ihminen laiminlyö kaikki velvollisuudet, jotka normaalisti hoitaa tai aiheuttaa itselleen suuria vaikeuksia (esim. täysin kontrolloimattomalla rahankäytöllä ja tulkitsee ulkomaailman hyvin poikkeavalla tavalla tai kärsii selkeistä aistiharhoista), olisi hänet syytä toimittaa hoitoarvioon.

Jos asianosainen ei suostu vapaaehtoisesti lähtemään hoitoarvioon, silloin pitää soittaa terveyskeskuslääkärille ja kertoa, että on huolissaan omaisestaan ja epäilee, että hänellä on psykoosisairaus. Oireita pitää kuvailla, jotta lääkäri voi varmistua siitä, että näin asia on. Sen jälkeen terveyskeskuslääkärin velvollisuus on hankkia tuo ihminen vastaanotolle arvioon, jos tämä ei vapaaehtoisesti suostu tulemaan. Jos lääkärille herää epäily, että kyseessä voisi olla psykoosisairaus, on hänen velvollisuutensa toimittaa potilas M1-tarkkailulähetteellä hoitoon ja arvioon psykiatriseen sairaalaan. Psykoosiepäilyssä voidaan potilas toimittaa hoitoon jopa vasten omaa tahtoa.

Ongelmallisia ovat sellaiset tapaukset, joissa toimintatarmo on kasvanut selvästi, mutta ei silti todeta aivan psykoositasoista häiriötä, vaikka ihminen saattaisi aiheuttaa itselleen ja ympäristölleen suuria vaikeuksia.

Ystävällisesti,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin 

Läheisen ”tupakoiva ystävä”

Vaimoltani on löytynyt tupakka-askeja taskusta ja laukusta. Myös sytkäreitä ja tyhjiä askeja. Hänen vaatteet haisevat tupakalle, etenkin pipo ja hanskat, joihin tupakan haju jää helpoiten kiinni. Myös hänen tililtään on maksettu tupakka-askeja. Hän kuitenkin väittää itsepintaisesti, ettei polta. Hänellä on aina jokin selitys kaikkeen. Kaverin tupakat jäivät hänen laukkuun tai taskuun. Tupakan savu on jäänyt vaatteisiin, kun kaveri polttaa (huom. ulkona).

Tämä hänen ystävänsä on erikoinen. Hän on käynyt meillä 3-4 kertaa muutaman kuukauden sisällä, mutta olen aina ollut pois silloin. Olen vapaa-aikana itse melko paljon kotona. Hän on myös nähnyt tämän kaverin sattumalta monta kertaa kaupungilla (eli ei sovitusti).

Vaimollani on ollut nuorena psyykkisiä oireita (käynyt psykiatrilla jne.). Hänen puolen suvussa kuulemma on Isän siskon tyttärellä skitsofreniaa.

Hyvä kysyjä,

On aina epämiellyttävää, jos puoliso ei puhu totta. Tästä kysymyksestä ei käy oikein ilmi, että onko vaimollanne nyt mitään mielenterveysongelmia ja mikä on se suurin asia, mikä mieltänne vaivaa.  Jos lähisuvussa esiintyy mielenterveysongelmia, on hivenen suurempi todennäköisyys kuin muulla väestöllä, että sellaisia ongelmia voi esiintyä, mutta se on vain tilastollinen todennäköisyys, ei suora periytyminen.

Ainakin olisi hyvä teidän molempien istua alas ja keskustella rehellisesti siitä, mikä mieltä painaa, ja sopia menettelytavoista. Uhkailu ja pakottaminen ovat huonoja asioita, mutta suostuttelu ja kuuntelu sekä neuvottelu ovat parempia vaihtoehtoja. Molempien pitää kuunnella molempia ja saada vapaasti ilmaista oma näkemyksensä. Jos sitten on löydettävissä yhteisesti hyväksyttyjä toimintatapoja jatkoon, niin hyvä. Ellei löydy yhteistä ymmärrystä ja tahtoa ratkaista asioita, voi ottaa yhteyttä perheasiain neuvottelukeskukseen, mielenterveystoimistoon tai psykiatrian poliklinikalle.  Aina kannattaa yrittää selvittelyä, ennen kuin harkitsee muita vaihtoehtoja.

Ystävällisin terveisin,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin 

Tyttären epätodellinen olo

Hei. 16-vuotias tyttäreni on kärsinyt masennuksesta nyt useamman vuoden ajan. Ensimmäiset oireet tulivat alakoulun viimeisellä luokalla: usko siihen, että ei ole kaveriporukassaan toivottua seuraa, en kuulu joukkoon -tuntemukset jne. Kouluväsymystä, toivottomuutta ja tunne siitä, ettei selviä. Yläkouluaika oli tosi vaikeaa henkisesti, ja koulun hän koki älykkyydestään huolimatta ylivoimaisen tylsäksi ja osin vaikeaksi. Ystäviä hänellä kyllä oli, ainakin jossain määrin. Opettajat pitivät tyttöä älykkäänä mutta hankalana, ja todistus oli suorastaan loistava verrattuna panostukseen.

Nyt jo pidempään vaivannut epätodellinen olo on ottanut tytöstä vallan. Hän lähti parantamaan arvosanojaan kodin ulkopuolelle taidepainotteiselle kymppiluokalle ja asuu asuntolassa. Hän haluaisi olla asuntolassa viikonloppuja sopeutuakseen sinne paremmin, vaikka epätodellinen olotila vaivaakin jatkuvasti ja on ollut koulussa oikeastaan jatkuvaa. Kotona käydessään hänellä on kaksijakoinen olo: hän ei haluaisi lähteä takaisin kouluun eikä toisaalta myöskään jäädä kotiin. Me emme oikein uskalla jättää häntä viikonlopuiksi kouluun, sillä haluamme varmistaa omin silmin tytön hyvinvoinnin.

Meillä on aika raju perhetausta johtuen auto-onnettomuudesta lapsemme ollessa 1-vuotias. Minä loukkaannuin vakavasti, ja jouduin vuosien ajan olemaan paljon sairaalassa, jonne minut kiidätettiin milloin missäkin tilanteessa. Lapsi pelkäsi kovasti kuolemaani tuohon aikaan, vaikka tilanteeseen tottuikin. Kolarin seurauksena tyttäremme jäi ainoaksi lapseksemme ja siitäkin syystä keskinäiset suhteemme ovat ehkä tavallistakin tiiviimmät.

Koulupsykologin juttusilla tyttäremme on käynyt, mutta ei ole tuntenut saavansa siitä mitään apua.

Tyttäremme selvästi nyt pyristelee irti kotoa, mikä tietysti on luonnollistakin. Toisaalta hän turvautuu meihin edelleen, ja pyysi apua mm. tässä epätodellisuuden tunteen selvittämisessä.

Voiko kysymyksessä olla alkava skitsofrenia? Mihin tutkimuksiin minun tulisi tyttäremme ohjata ja miten kiireellisesti? Onko parempi antaa tyttärelle enemmän vapautta ja luvata hänen viettää viikonloppuja valvomattomassa asuntolassa kaukana kotoa? Alkoholia tai tupakkaa tyttäremme ei varmasti käytä.

Kiitos vastauksesta etukäteen.

Hyvä kysyjä,

Nuoren ihmisen masennus on aina hälyttävä merkki, koska nuorena on jo luonnostaan elämäniloa ja energisyyttä. Jos masennus on pitkäaikainen, se muokkaa ihmisen käsitystä, mikä on normaali tunnetila ja toimintakyky, sekä voi herätä ajatus, että ei toivu koskaan. Tosin tavallista älykkäämmillä ihmisillä saattaa olla aikamoisia vaikeuksia juuri tunne-elämän alueella. Kuvailemanne vaikeudet auto-onnettomuuden jälkeen ovat saattaneet vaikuttaa toki tyttäreenne hyvin voimakkaasti. Itsenäistymisvaihe on myös hyvin stressaava, koska on työntöä ja vetoa kotiin sekä vanhempiin ja ristiriitaiset tunteet rasittavat herkkää mieltä. Nuoruudessa voi olla kuohuntavaihe, joka aikuisella tulkittaisiin poikkeavaksi, mutta nuorella vielä normaalin rajoissa olevaksi.

Kun tyttärenne ei saanut koulupsykologilta mitään apua oman kokemuksensa mukaan, kannattaisi selvittää, miksi kävi niin, ja mitä olisi pitänyt tapahtua, että tapaamiset olisivat olleet hyviä.  Vanhempien kanssa on hyvä myös ottaa rohkeasti asioita esille ja keskustella, miten itse kokee asioita. Nuorelle sekin voi olla auttava, että huomaa, miten vanhemmat reagoivat ja mitä miettivät, tai mitä he tuntevat ja mitä pelkäävät ja miten rakentavat turvallisuudentunteen ja luottamuksen. On myös hyvä kysyä, ajatteleeko tyttärenne tarvitsevansa apua. Avoimuus lisää avoimuutta ja luottamus luottamusta.

Onko tyttärenne sairastumassa on kysymys, mikä osoittaa, että sellainenkin pelko on vanhemmilla. Onko siihen sitten katetta, esim. onko vanhemmilla tai lähisukulaisilla skitsofreniaa? Vai onko kyse tykkänään esim. ahdistusoireistosta? Näiden tietojen pohjalta ja näkemättä tytärtänne ja teitä on vaikea sanoa, mistä on kysymys. Asia vaatii kuitenkin selvittelyä, koska jollain tasolla huoli on sekä tyttärellä että vanhemmilla. Onko molemmilla sama huoli, vai kovin erilainen?

On paikallaan toistaa sitä itsestään selvää ajatusta ääneen, että vanhemmat rakastavat omaa lastaan, ja että hän on aina tervetullut kotiin, olipa asiaa tai ei, olipa terve tai sairas, onnekas tai onneton. Yhtä tärkeää on tukea tyttären itsenäistymispyrkimyksiä. Miten se käytännössä tapahtuu? Siihen varmaan vanhemmat löytävät parhaan tavan – kuten sanotaan, rakkaus löytää keinot.

Jos keskustelut eivät suju vanhempien ja tyttären kesken, voi ulkopuolisesta avusta olla hyötyä, ellei tyttärelle synny lojaliteettiristiriitaa puhua perheen ongelmista ulkopuolisille. Kannattaa varmaan lähteä liikkeelle siitä, että keskustelee ensin tyttären kanssa avoimesti yllä olevista asioista. Sen perusteella voi arvioida, onko tämä riittävä apu, vai tarvitaanko muutakin. Vaikean sairauden pelko on joka tapauksessa raskas kuorma kannettavaksi yksin.

Ystävällisesti,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin 

Kognitiivisia oireita?

Moi! Olen 35-vuotias mies, joka kärsii psykoosioireista. Olin psykoosissa ensi kerran 5 vuotta sitten, ja tämä toinen kerta alkoi 2 vuotta sitten, joka on oireillut siitä asti. Minulla ei ole diagnosoitu vielä skitsofreniaa, mutta päättelen tämän olevan sitä niiden kaikkien oireiden perusteella, mitä oli akuuttivaiheessa.

Yksi tunne oli itsepintaisesti päässäni: kun ajattelin jotain tyhmää, tai jos ajattelin omia henkilökohtaisia salaisuuksia, niin tuntui, että ihmiset kuulivat minun ajatukseni. Tämä on nyt helpottanut, mutta sitten on näitä muita oireita, jotka ovat kestäneet koko tämän kaksi vuotta. Missään ei ole hyvä olla, ei jaksa tehdä mitään, muttei jaksaisi olla oikein paikallaankaan. On sellainen ahdistava olo melkein koko ajan. Ongelmien ratkaisusta ei tule mitään, tulee vain huono olo. Tavalliset arkipäivän asiat tuottavat vaikeuksia, pesulle meno ym.

Aloitekyky on kateissa: en meinaa päästä asunnostani pihalle. Semmoisia keskittymisvaikeuksia on, että kun juttelen jonkun kanssa, huomaan yhtäkkiä, että en kuunnellut sitä, ja olen pihalla koko jutusta. Kun kirjoitan, joudun käymään tekstin monta kertaa läpi ja tarkistamaan, puuttuuko sieltä sanoja välistä. On myös vaikea muistaa, mitä on lukenut.

En silti ole masentunut. Olen yrittänyt analysoida itseäni, ja luulen, että nämä ovat kognitiivisia oireita. Niihinhän määrätään metyylifenidaattia. Mietin, olisiko tällainen mahdollista kohdallani? Tiedän, että tuo lääkitys voi lisätä psykoosioireita, mutta en usko, että se minun kohdallani tekisi niin, koska syön muutenkin venlaflaksiinia 150 mg. Muu lääkitys on risperidoni 4 mg ja alpratsolaami 1 mg.

En jaksaisi sairastaa tätä. Haluaisin töihin ja elättää perheeni. Vai pitääkö tätä vain kärsiä?

Hyvä kysyjä,

Valitettavasti tämän kirjoituksesi perustella pelkästään ei pysty päättelemään, mikä sinua vaivaa. Se käy ilmi, että oireet ovat vakavia, koska ne vaikeuttavat suorituskykyä noin paljon. Olet jossakin hoidossa, koska on määrätty lääkkeitä, mutta ei käy ilmi, koska on määrätty ja kuinka kauan olet niitä käyttänyt ohjeen mukaan. Lääkevaste ei ole ollut kuitenkaan riittävä, ja jos on keskittymisongelmia tai ahdistusta, saattaisi olla paikallaan käydä keskustelemassa oman lääkärin kanssa, olisiko syytä arvioida uudelleen lääkitystä. Varsinkin pitkäaikainen bentsodiatsepiinien käyttö (alpratsolaami) aiheuttaa muistiongelmia ja muita kognitiivisia puutteita. Parempiakin vaihtoehtoja on varsinkin, jos on ahdistusoireita.

Metyylifenidaatti on tarkoitettu pelkästään tarkkaavaisuus- ja ylivilkkaushäiriön hoitoon. Ennen kuin lääkettä voidaan edes ajatella, pitää olla perusteltu diagnoosi eli taudinmäärittely. Tuossa häiriössä se edellyttää oireiden ilmaantumista jo ennen 6-ikävuoden ikää ja tietoja neuvolasta, kouluterveydenhuollosta, terveyskeskuksesta, ja kaikista muista mahdollisista terveydenhuollonpaikoista. Pitäisi haastatella myös vanhempia, ystäviä tai puolisoa ja työnantajaa, jos mahdollista.

Oireet pitää tutkia, ja parhaiten se tapahtuu asiaan erikoistuneessa neuropsykiatrisessa poliklinikassa, jossa on monta eri ammattihenkilöä yhdessä tutkimassa. Jos diagnoosi tehdään aikuisena, ei metyylifenidaatti ole välttämättä ensimmäinen lääkevalinta.  Ensinäkin oireet lievittyvät suurimmalla osalla iän myötä. Toisaalta ajan oloon on saattanut tulla muita ongelmia, kuten päihteiden tai huumeiden käyttöä ja muita psykiatrisia tai neurologisia oireita. Silloin muiden asioiden hoito voi olla ensisijaista.  Aikuisena nuo oireet ovat usein niin silmiinpistäviä, että ne kiinnittävät huomioita, kuten ylivilkkaus. Keskittymiskyvyn puute ei aina tule yhtä helposti esille, ja siihen oireeseen voi olla muitakin syitä.

Suosittelen siis kääntymään oman lääkärin puoleen ja kannattaisi kirjoittaa jo etukäteen paperille niitä asioita ylös, mitä haluaa tuoda erityisesti esille. Uskon, että moniin oireisiisi voidaan vaikuttaa siinä määrin, että elämäsi helpottuu.

Ystävällisin terveisin,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin 

Aiheuttaako skitsofrenia väkivaltaisuutta?

Hei! Haluaisin saada tietää, voiko skitsofrenia aiheuttaa väkivaltatilanteita, ja tiedostaako skitsofreniaa sairastava henkilö väkivaltatilanteessa hänen teot/seuraukset? Lisäksi haluaisin saada enemmän tietoa skitsofrenian oireista.

Hyvä kysyjä,

Pelkkä skitsofrenia ei aiheuta väkivaltaa. Väkivallan syitä on kovin monia, kuten perinnöllisiä tekijöitä ja ympäristötekijöitä.  Suurin vaikutus lienee lapsuudessa ja nuoruudessa kohdattu oma ja/tai perheen väkivalta, jolloin siinä on opittua komponenttia mukana. Päihteet ja huumeet lisäävät väkivallan riskiä. Jos ihminen sairastaa hyvin vaikeaa skitsofreniaa, ei hän pääsääntöisesti ole enää syyntakeinen, eli ei ymmärrä tekojensa seurauksia ja merkitystä. Tässä on lueteltu diagnostisia kriteereitä tautiluokituksen mukaisesti (ICD-10):

Skitsofreniassa on tyypillistä syvät ajattelun ja havaintokyvyn vääristymät sekä tunnetilojen asiaankuulumattomuus tai latistuminen.  Ainakin alkuvaiheessa ajattelu vaikuttaa selkeältä ja älylliset kyvyt tavallisesti säilyvät, tosin vajauksia tiedon käsittelyssä saattaa ajan kuluessa kehittyä. Skitsofrenia muuttaa ihmisen kokemusta itsestään, yksilöllisyydestään ja itsenäisyydestään. Ihminen voi kokea, että muut tietävät tai jakavat hänen salaisimmat ajatukset, tunteet ja toiminnot. Hänelle saattaa kehittyä tilannetta selittäviä harhaluuloja, usein eriskummallisella (bisarrilla) tavalla vaikuttavien luonnollisten tai yliluonnollisten voimien olemassaolosta ja vaikutuksista hänen ajatuksiinsa ja toimintoihinsa.

Henkilö voi ajatella ja kokea olevansa kaikkien tapahtumien keskipiste. Aistiharhat, erityisesti kuuloharhat, ovat tavallisia ja ne voivat kommentoida henkilön käytöstä tai ajatuksia. Aistihavainnot ovat yleensä vääristyneet myös muilla tavoin: värit tai äänet saattavat tuntua epätavallisen voimakkailta tai muuten muuttuneilta ja merkityksettömät tavallisiin asioihin liittyvät seikat tuntua erityisen tärkeiltä.

Hämmentyneisyys on skitsofreenisen häiriön alusta saakka tavallista. Se liittyy usein uskomukseen, että jokapäiväiset tapahtumat sisältävät erityisiä, usein pahaenteisiä, juuri potilaalle tarkoitettuja merkityksiä. Tyypillisessä skitsofreniassa ominaiselle ajattelulle on kokonaisuuden kannalta merkityksettömät seikat, jotka tavallisesti torjutaan, ja ne hallitsevat mieltä tilanteen kannalta merkityksellisten ja asianmukaisten seikkojen sijasta. Näin potilaan ajattelusta tulee epämääräistä, outoa ja epäselvää, ja hänen puheestaan joskus muille käsittämätöntä. Potilaan ajatuksenkulussa on yleisesti taukoja, ylimääräisiä seikkoja voi tunkeutua ajatusten väliin ja hän voi kokea, että jokin ulkopuolinen tekijä ottaa ajatuksia pois mielestä. Tunteet saattavat puuttua, ne voivat ailahdella tai olla tilanteeseen sopimattomia. Ailahtelevuus voi ilmetä vitkasteluna, outona kielteisyytenä tai täydellisenä pysähtymisenä. Katatoniaa voi myös esiintyä.

Häiriö voi alkaa äkillisesti voimakkain oirein tai vaivihkaa lisääntyvinä outoina ajatuskulkuina ja käytöksen muuttumisena. Häiriön kulku vaihtelee eikä se suinkaan välttämättä ole krooninen ja rappeuttava (viidettä merkkiä käytetään sairauden kulun määrittelyssä). Osa potilaista paranee täysin tai lähes täysin. Sosiaaliset tekijät ja kulttuuri voivat vaikuttaa ennusteeseen. Häiriötä esiintyy suunnilleen yhtä paljon naisilla ja miehillä, mutta naiset sairastuvat keskimäärin myöhemmin ja heidän ennusteensa on hiukan parempi.

Pitää esiintyä siis vähintään yksi alla luetelluista oireista:

(a) Ajatusten kaikuminen, ajatusten siirto tai riisto tai ajatusten lähettäminen
(b) Kontrolloimiseen, vaikuttamiseen tai ohjatuksi tulemiseen liittyvät harhaluulot, jotka potilas selvästi liittää vartalon tai raajojen liikkeisiin tai erityisiin ajatuksiin, toimintoihin tai tuntemuksiin; harhaluuloiset havainnot.
(c) Kuuloharhat, joissa äänet kommentoivat potilaan käyttäytymistä tai keskustelevat potilaasta keskenään tai toisentyyppisiä ääniä, jotka kuuluvat jostakin ruumiinosasta.
(d) Muut itsepintaiset harhaluulot, jotka ovat kulttuuriin sopimattomia ja täysin mahdottomia (esim. kyky kontrolloida säätä, tai olla yhteydessä toisesta maailmasta olevien muukalaisten kanssa).

Seuraavista oireista pitää esiintyä ainakin kaksi:

(a) Pitkäkestoiset minkä tahansa aistin aistiharhat, jotka esiintyvät päivittäin vähintään yhden kuukauden ajan ja joihin liittyy harhaluuloja (jotka voivat olla joko ohimeneviä tai osittaisia) ilman selvää mielialaan liittyvää sisältöä tai joihin liittyy itsepintaisia yliarvostettuja ajatuksia.
(b) Neologismit (potilaan keksimät omat sanat) katkot tai irralliset väliin tulevat tavallisen ajatuksen kulun katkaisevat ajatukset. Seurauksena on puheen hajanaisuus tai merkityksen menetys.
(c) Katatoninen käytös, kuten kiihtymys, pysähtyminen outoihin asentoihin tai vahamainen taipuisuus, negativismi, mutismi (puhumattomuus) ja täydellinen pysähtyneisyys.
(d) “Negatiiviset” oireet, kuten huomattava apaattisuus, puheen vähäisyys ja tunteiden latistuminen tai epäsuhtaisuus. On varmistettava, etteivät oireet johdu masentuneisuudesta tai neuroleptilääkityksestä.

Tässä on vielä joitain ehtoja, mitä pitää täyttää, mutta yllä kuvatut diagnostiset keskeiset kriteerit antavat kuvaa häiriön laadusta ja vaikeudesta. Sairaus on kulultaan vaihteleva, mutta oireiden pitää esiintyä yhtäjaksoisesti vähintään kuukauden ajan, että voidaan asettaa diagnoosi. Siksi ei välttämättä ensimmäisten oireiden ilmetessä vielä lyödä lukkoon diagnoosia. On huomattava, että on muitakin sairauksia, joissa on psykoosioireita.

Ystävällisin terveisin,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin 

Negatiivisten oireiden ja lääkityksestä kieltäytymisen vaikutus ennusteeseen

27-vuotias tyttäremme on saamassa skitsofreniadiagnoosin. Hän on hoidossa psykiatrian poliklinikalla akuuttityöryhmässä, josta hänet on ohjattu kuntoutustyöryhmään alle 30-vuotiaitten psykoosiin sairastuneiden työryhmään, joka alkamassa vuoden vaihteen jälkeen. Tyttäremme negatiiviset oireet ovat jatkuneet viidettä vuotta. Hoitoon saaminen oli vaikeata, eikä hän ole aloittanut hänelle määrättyä neuroleptiä risperidonia, vaan on syönyt ainoastaan venlaflaksiinia. Neuroleptin aloittaminen on hänelle vaikeata, koska hän pelkää sivuvaikutuksia.

Kysyn, että onko ennuste huonompi, kun negatiiviset oireet ovat kestäneet niin pitkään? Onko sillä merkitystä, jos sairaus puhkeaa äkillisesti? Ajatus siitä, että hän ei edelleenkään aloita lääkitystä, herättää epätoivoa, koska perheessä mietimme, olisiko sairaalahoito parempi vaihtoehto. Hoitava lääkäri on kuitenkin katsonut, että häntä hoidetaan avohoidossa, minkä tietysti ymmärrän, sillä pakko on aina huono lähtökohta hoidolle.

Kuitenkin se, mikä hämmentää perhettämme, on tyttären vointi, joka on välillä parempi. Hän käy työssäkin, joskaan ei ole saanut yliopisto-opintojaan päätökseen, ja sitten taas on niin huonossa kunnossa, ettei puhu eikä kommunikoi muuta kuin ärtymyksellä. Ärtymys ja vihastuminen ovat ainoat tunteet, joita hän näyttää.

Olisin kiitollinen, jos saisin näkemyksiänne yllä oleviin kysymyksiin. Annan mielelläni lisää tietoa, jos se on tarpeen kysymysten vastaamiseksi. Kiitos etukäteen.

Hyvä kysyjä,

Teillä on paljon huolta tyttärestänne, ja se on ymmärrettävää. Tuossa oli monia asiakokonaisuuksia, ja lähdetään liikkeelle sairastumisesta. Karkeasti ottaen pidetään ennusteeltaan parempana sitä, että oireet alkavat äkillisesti. Hitaasti alkavat oireet antavat viitettä vaikeammin oireilevasta taudinmuodosta. Skitsofreniassa on tyypillistä syvät ajattelun ja havaintokyvyn vääristymät sekä tunnetilojen asiaankuulumattomuus tai latistuminen.  Jos kognitiivinen perustaso on korkea, kuten tyttärellänne ilmeisesti on, ei tasonlasku ole niin kova, ja usein toimintakykyä on aika tavalla tallella.

Ihminen kokee ja havainnoi sekä tulkitsee ympäristöään oudolla ja useimmille vieraalla tavalla. Siihen voi olla syynä esim. ääniharhat, jotka ovat varsin toden tuntuisia, koska samalla aina kuuloaivokuori aktivoituu ja omat aivot tuottavat ne harhat. Siksi ne ovat aivan toden tuntuisia, vaikka ympäristö ei havaitse mitään. Ihminen hämmentyy ja tuntee itsensä hyvin oudoksi, ja muutkin mieltävät hänet oudoksi käyttäytymisen perusteella. Kuulo- ja muut aistiharhat ovat keskeisiä sekä harhaluulot.

Ns. negatiiviset oireet eli puutosoireet eristävät ihmistä sosiaalisesti sekä kotona että kaikissa muissakin ympäristöissä. Vaikeat oireet aiheuttavat usein ahdistusta ja äärimmäisen vaikeana puhutaan annihilaatioahdistuksesta, jolla tarkoitetaan, että ihminen suorastaan pelkää hajoavansa atomeiksi. Tämän estämiseksi hän voi tehdä jotain kovin eriskummallista ja joskus ihminen kokee, että ellei tee tiettyjä rituaaleja, voi koko maailma tuhoutua. Ahdistuksen hoitoon käytetään juuri venlaflaksiinin kaltaisia lääkkeitä, ja ajoittain voi olla tarpeen mukaista arvioida oikeaa annosta.

Skitsofrenian kulku on vaihteleva. Kuten olette huomanneet tyttäressänne, että on huonompia aikoja ja parempia aikoja, se kuuluu taudin kulkuun.

Avohoito on aina ensisijainen, ellei ole niin vaikea tilanne, että henkilön oma henki tai ympäristö on vakavasti uhattuna. Sairautta kyllä voidaan mainiosti hoitaa avohoidossa, mutta sen pitäisi toteutua, ja yhteistyön täytyisi olla luontevaa ja molemminpuolista hoitopaikan kanssa. Tämä ei aina onnistu optimaalisella tavalla, koska tauti jo lähtökohtaisesti saattaa vaikuttaa yhteistyön tekemiseen.

Psykoosilääkettä pidetään edelleen hoidon kulmakivenä, ja vaikutus ilmenee ensin ahdistusoireisiin aivan muutamassa päivässä ja vasta sitten harhoihin ja harhaluuloihin, jolloin aikaa voi mennä useampia kuukausia oireiden oleelliseen vähenemiseen ja joskus jopa niiden häviämiseen. Edellytyksenä on säännöllinen lääkehoito psykoosilääkkeillä. Vanhoja psykoosilääkkeitä nimitettiin neurolepteiksi, koska suurilla annoksilla ne aiheuttivat koe-eläimille katapleksiaa eli lihasjänteyden katoamista. Vanhoilla lääkkeillä saatettiin potilas saada “sammumaan”.  Tällaista tilannetta ei pidetä toivottavana nykyisin, koska potilas voi alussa olla erittäin ahdistunut, ja jos keho tehdään veltoksi, voi olla seurauksena entistä suurempi pelko, että hänelle aiotaan jotain pahaa. Uudet lääkkeet eivät aiheuta katapleksiaa, ja siksi niitä ei pitäisi kutsua neurolepteiksi.

Nykyisin on monia lääkkeitä, joista voi valita, ja uusimmat lääkkeet eivät lihota tai aiheuta muitakaan epätoivottuja vaikutuksia. Ilmeisesti oireet ovat olleet kohtalaisen lieviä, ja on päädytty risperidoni-lääkitykseen. Tosin kysymyksestänne ei käy ilmi annostus, joka tässä mielessä on ratkaiseva.

On tärkeää kuulla potilasta ja selittää lääkkeen vaikutusta, mutta tilanne ei parane, jos ei käytä lääkettä. Kannattaa mainostaa, että suuri osa ahdistusoireista katoaa, ja ihminen kykenee paremmin hallitsemaan itseään, kun käyttää lääkkeitä. Monasti myös yöunet paranevat. Voi sopia vaikka tietyn ajan kokeilulle. Jos apua tulee, on yhteistyö helpompaa kuin ilman selityksiä annetulla reseptillä. Nykyisin näihin asioihin kiinnitetään huomiota ja pyritään räätälöimään lääkehoito parhaalla mahdollisella tavalla. Hoitopaikkaa kannattaa informoida, että lääkettä ei ole lainkaan mennyt, koska se ei auta silloin mitään ja tauti etenee ja vointi on huonompi kuin lääkehoidossa.

Täysin parantavaa lääkettä ei vielä ole, mutta lääkehoito helpottaa oloa kuitenkin paljon. On syytä keskustella myös niistä ajatuksista, jotka liittyvät lääkehoitoon. Monasti potilaat pelkäävät, että lääke vie itsenäisyyden, ja joku muu ohjailee häntä. Toinen peruspelko on, että lääke tuhoaa aivot. Nämä eivät tietenkään pidä paikkaansa, vaan tauti pikkuhiljaa “syö” aivoja, ja lääkitys voi jopa estää tai hidastaa sitä prosessia.

Ystävällisin terveisin,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin 

Hypomania vai mania?

“Ongelmallisia ovat sellaiset tapaukset, joissa toimintatarmo on kasvanut selvästi, mutta ei silti todeta aivan psykoositasoista häiriötä, vaikka ihminen saattaisi aiheuttaa itselleen ja ympäristölleen suuria vaikeuksia.”

Siis viittaako tämä hypomaniaan tai pahimmassa tapauksessa maniaan? Vai mitä tässä on yritetty kuvailla? Mitä jos ihminen tiedostaa tekevänsä väärin, eli käyttäytymällä yleisten normien vastaisesti? Onko silloin niin, että ihmiselle on kehittynyt sairaudentunto?

Hyvä kysyjä,

Olette oikeassa, että aina ei ole helppo päätellä, onko joku ilmiö normaaliin piiriin kuuluva vai niin paljon poikkeava, että voidaan puhua sairaudesta. Jotta voidaan asettaa diagnoosi, pitää sen kriteerien täyttyä. Tällöin tarkasteltava ilmiö poikkeaa suuresti siinä kulttuurissa normaalina pidetystä käyttäytymisestä sekä yksilön tavanomaisesta toimintatavoista. Lisäksi käyttäytyminen aiheuttaa ajan oloon vaikeuksia ja ahdistusta sekä niin henkilölle itselleen kuin ympäristölleenkin.

Monesti ero tulee aikaa myöten hyvin selväksi, mutta alkuvaiheessa voi olla vaikea omaistenkin hahmottaa asiaa. Tilannetta ei helpota sekään, että asianomainen ei aina koe käyttäytyvänsä poikkeavasti, koska käyttäytyminen on hänellä sisäsyntyinen toimintamalli tai ominaisuus, jota tuo sairaus ruokkii. Kuitenkin ihmistä pidetään vastuullisena, koska hänellä on silti kyky ymmärtää tekojensa seuraukset, ellei ole kyseessä selvä psykoositasoinen häiriö.

Varsinkin hypomaniaa on vaikea erottaa aluksi, ja joskus samankaltaista ylimenevää toiminnallisuutta tavataan epävakaassa persoonallisuushäiriössä. Tämänkaltaisille asioille on yleensä perinnöllistäkin taakkaa suvussa. On aina hyvä merkki, jos ihminen ymmärtää tekojensa seuraamukset ja on halukas kantamaan niistä vastuusta. Sitä voidaan kutsua sairaudentunnoksi, mutta kaikki teot eivät aina ole suinkaan sairauden syytä, joskin kontrollikyky voi heiketä oleellisesti. Näin käy varsinkin silloin, jos sitä vielä avittaa käyttämällä päihteitä ja/tai rauhoittavia lääkkeitä. Tästä syystä joillekin on hyvin tärkeää olla käyttämättä päihteitä tai rauhoittavia lääkkeitä edes pieniä määriä.

Jos kokee oman käyttäytymisen aiheuttavan itselleen ja ympäristölleen ongelmia, on viisasta mennä keskustelemaan siitä oman lääkärin tai mielenterveystoimiston työntekijän kanssa. Nykyisin voidaan auttaa hyvin paljon sekä neuvonnalla että tarpeen vaatiessa lääkehoidolla. Omaistenkin on hyvä olla mukana siinä prosessissa.

Ystävällisesti,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin 

Psykoottiset oireet kortisonihoidon jälkeen

Hei! Minulla alkoivat psykoottiset oireet noin neljä vuotta sitten syötyäni tablettikortisonia 20 mg päivässä. Alussa oli vain puhelimen pirinää, ja sitten tuli vuoden kestävä äänien kuulemistulva. Sitten tulivat näköharhat ja tuntoharhat. Puolitoista vuotta meni, ennen kuin sain ensimmäisen 2 mg perfenatsiinireseptin. Onko niin, että hoitoni alkoi paranemisen kannalta liian myöhään?

Syön nykyään 24 mg perfenatsiinia, ja se on ainut lääke, joka ei väsytä tai vie kokonaan toimintakykyä pois. Minulla on edelleen oireita, ja mietinkin, voiko sitä lääkettä syödä vieläkin enemmän? Lisäksi syön 350 mg ketiapiinia päivässä.

Osastohoidossa olen ollut vain kuukauden koko sairastamisen aikana. Mikä on hyvä syy hakeutua hoitoon sairaalaan? Onko vain tunne, ettei enää jaksa kotona psykoosinsa kanssa?

Minusta ei näe ulospäin, että olen skitsofreenikko, onko tämä normaalia? Ei ole siis tahdottomia liikkeitä, tai en ainakaan itse kiinnitä niihin huomiota.

Voiko psykoosi jatkua neljä vuotta päivittäisenä?

Hyvä kysyjä,

pitkäaikainen glukokortikoidihoito (kortisonivalmisteet) on aina vaikean perussairauden hoitoon tarkoitettu, ja varsinkin suurilla hoitoannoksilla tulee väistämättä haittavaikutuksia. Silti lääkettä ei pidä koskaan lopettaa tai vähennellä omin päin, vaan aina yhteistyössä oman hoitavan lääkärin kanssa, koska lopettamiseen liittyy myös vakavia riskejä. Sairauksien hoidossa punnitaankin aina hoitoon liittyviä etuja ja haittoja.  Jos haitat ovat kovin suuret, voidaan sitten yrittää etsiä muita vaihtoehtoja, jos niitä on. Usein tehdään juuri niin kuin teidänkin tapauksessa, että hoidetaan toisella lääkkeellä ilmaantuneita haittoja. Kysymyksestä ei käynyt ilmi, onko teillä ollut skitsofrenia-sairaus jo ennen kortisonihoitoa, vai puhkesiko se lääkityksen alettua.

Perfenatsiini on varsin hyvä ja turvallinen vanha lääke, ja siitä on vuosikymmenien kokemus. Se on menestynyt psykoosien hoidossa varsin hyvin verrattuna uudempiin lääkkeisiin. Valmistajan suosittama suurin vuorokausiannos on 24 mg, mutta saattaa olla yksittäisiä tapauksia, joissa on käytetty sitäkin suurempia hoitoannoksia. Silloin olisi hyvä olla jotain tutkimusnäyttöä tai aiempaa kokemusta. Toinen vaihtoehto on käyttää tätä lääkettä injektiona, joka pistetään hoitopaikassa 2-4 viikon välein. Injektiomuodossa päästään huomattavasti pienempiin milligramma-annoksiin päivää kohden. Toki on olemassa uusia varsin hyviä lääkkeitä, joilla ei ole suuria haittoja.

Kysymyksestänne ei käynyt ilmi, minkälaisia oireita teillä on vielä. Usein psykoosisairauksissa kuten pitkäaikaisissa muissakin sairauksissa tulee joskus eteen väsymys ja masennus. Sekin on hyvä tunnistaa ja saada siihen apua, koska mielialan lasku vaikeuttaa toimintakykyä hyvin paljon. Lääkityksellä lähes aina voidaan saada psykoosioireet kuriin tai siedettävälle tasolle. Jos teillä on ollut psykoosisairaus jo ennen kortisonin käyttöä, on se todennäköisesti elinikäinen kumppaninne, ja sen kanssa on vain sopeuduttava elämään.

Teidän kannattaa hakeutua oman lääkärin juttusille, ja mielellään kannattaisi ottaa joku omainen tai läheinen mukaan, jotta heilläkin olisi sama ymmärrys, miten kannattaa menetellä jos tilanne vaikeutuu. Kaksi ihmistä myös muistaa asiat paremmin kuin yksi. Toki mikään ei estä yksinkään asioimasta. Saattaisi olla hyvä etukäteen kirjoittaa niitä tärkeitä asioita paperille, joita haluaa ottaa puheeksi. Nykyisin voidaan auttaa, ettei tarvitse kärsiä päivittäin vuosikausia sairauden oireista, mutta oikean lääkityksen löytyminen on sellaista räätälintyötä, että siinä voi mennä aikaa useita kuukausia, joten kannattaa lähteä kärsivällisyydellä liikkeelle.

Mielestäni teidän kannattaa mennä keskustelemaan asioistanne ja uskon, että voitte saada niihin apua. Sairaalahoidon tarve arvioidaan aina tapauskohtaisesti ja siinä on tärkeä merkitys, että osaa kertoa oireensa ja vointinsa tarkkaan, niin että tulee ymmärretyksi.

Ystävällisesti,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin 

Yhtäkkinen käytöksen muutos

37-vuotias mies, kaikin puolin kunnollinen, korkeassa asemassa, hyvässä parisuhteessa, alkoi vaatia avovaimoaan “tunnustamaan” jotain? Raivoaa, ei syö samaa ruokaa kuin muu perhe, puhuu vähän, haluaisi erota, myydä kaiken, saa itkukohtauksia ja epäilee avovaimoaan, mutta mistä? Kun ei suostu kertomaan. Kun kysyy, mistä on kysymys, mitä on tapahtunut, niin sanoo vain: mietipä sitä.

Vaimolla ei ole salattavaa, ja mitään ei ole tapahtunut, mistä tämä voisi johtua, joten kysyn näin perheen läheisenä, mikä tuota miestä vaivaa. Onko hän vaarallinen? Ihan kuin hän pitäisi yhtäkkiä vaimoaan vihollisenaan!

Hyvä kysyjä,

Tuollaisessa tilanteessa ystävien apu on kultaakin kalliimpaa, koska usein asian arkaluontoisuuden takia siitä on vaikea puhua, ja ihmiset tottuvat ajan oloon aivan käsittämättömiin mittasuhteisiin meneviin asioihin, jolloin muut perheenjäsenet alkavat myös oireilla.  Jos tuo perheen mies on aiemmin ollut tavallinen, sillä tavalla kuin se yleensä ymmärretään, eikä ole ollut sairaaloista mustasukkaisuutta tai muitakaan huomiota herättäviä oireita, on syytä nyt huolestua.

Jos voimakkaita psyykkisiä oireita ilmenee, eikä niitä aiemmin ole ollut tai esiintynyt suvussakaan, pitäisi sulkea pois sellainen mahdollisuus, ettei ole pään sisällä jotain sairausprosessia somaattisella puolella. Voihan toki olla niin, että psykoosisairaus puhkeaa tai muu vakava mielenterveydenhäiriö, mutta todennäköisyys pienenee aina iän mukana. Onko hänellä aiemmin ollut pitkäkestoista stressiä, valvomista tai päihteiden käyttöä, koska niillä kaikilla voi olla merkitystä? Sekään ei ole harvinaista nykyisessä työelämässä, että pitkä stressi ja valvominen sekä päihteet uhkaavat mielenterveyttä.

Apua kuitenkin pitäisi saada ja ongelmana voi olla tuo, että asianomainen ei näe asiaa samalla tavalla, koska hän elää ajatustensa keskiössä, pitäen niitä normaalina ja siten ulkomaailmasta tuleekin uhkaava tekijä omalle turvallisuudelle. Se ilmenee juuri paranoidisena suhtautumisena. Ihminen on silloin ennen kaikkea pelokas, mutta siihen liittyy pieni vaara, jos uhka koetaan omaa henkeä uhkaavana, voi olla sijaa väkivaltaisuudelle. Onneksi näin on harvoin, varsinkin, jos sellainen menettely ei ole aiemminkaan kuulunut keinovalikoimaan. Ikävintä on, että ihminen muuttuu vieraaksi omassa kodissaan, ja muut alkavat pelätä häntä, mikä edelleen ruokkii mielikuvaa, että jotain ”salattavaa” on.

Suositeltavaa olisi tuon miehen mennä yhdessä vaimonsa kanssa keskustelemaan asiasta tai sitten miehen pitäisi ainakin yksinään mennä, jos ei huoli vaimoaan mukaan. Pitkittyessään tilanne aina vaikeutuu ja apu voi olla varsin helppo ja hyvä vielä tässä vaiheessa, mutta selvittelyä tilanne vaatii. Jos se kovasti pahenee siten, että tulee jo uhkaavia tilanteita tai aivan selkeitä avoimia paranoidisia ajatuksia, pitäisi soittaa terveyskeskuksen lääkärille ja harkita tahdonvastaista hoitoa. Aina kannattaa lähteä liikkeelle kuitenkin vapaaehtoisuuden pohjalta.

Ystävällisesti,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin 

Skitsofrenian tautiluokituksesta

Ystävälläni diagnosoitiin skitsofrenia kuulemiensa äänien perusteella. Mitä skitsofrenialuokkaa tauti on?

Hyvä kysyjä,

Skitsofrenia kuuluu tautiluokituksessa mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöihin. Skitsofrenia on psykoosisairaus, joka voi olla lievän ja vaikean välillä. Psykoosisairauksia on muitakin.

Pelkän ääniharhan perusteella ei vielä voi tehdä skitsofrenia diagnoosia, vaan se edellyttää muutakin.

Tautiluokituksen mukaisesti pitää olla mm. seuraavanlaisia oireita:

Skitsofreniassa on tyypillistä syvät ajattelun ja havaintokyvyn vääristymät sekä tunnetilojen asiaankuulumattomuus tai latistuminen.  Ainakin alkuvaiheessa ajattelu vaikuttaa selkeältä ja älylliset kyvyt tavallisesti säilyvät, tosin vajauksia tiedon käsittelyssä saattaa ajan kuluessa kehittyä. Skitsofrenia muuttaa ihmisen kokemusta itsestään, yksilöllisyydestään ja itsenäisyydestään. Ihminen voi kokea, että muut tietävät tai jakavat hänen salaisimmat ajatukset, tunteet ja toiminnot. Hänelle saattaa kehittyä tilannetta selittäviä harhaluuloja, usein eriskummallisella (bisarrilla) tavalla vaikuttavien luonnollisten tai yliluonnollisten voimien olemassaolosta ja vaikutuksista hänen ajatuksiinsa ja toimintoihinsa. Henkilö voi ajatella ja kokea olevansa kaikkien tapahtumien keskipiste. Aistiharhat, erityisesti kuuloharhat, ovat tavallisia ja ne voivat kommentoida henkilön käytöstä tai ajatuksia. Aistihavainnot ovat yleensä vääristyneet myös muilla tavoin: värit tai äänet saattavat tuntua epätavallisen voimakkailta tai muuten muuttuneilta ja merkityksettömät tavallisiin asioihin liittyvät seikat tuntua erityisen tärkeiltä.

Hämmentyneisyys on skitsofreenisen häiriön alusta saakka tavallista. Se liittyy usein uskomukseen, että jokapäiväiset tapahtumat sisältävät erityisiä, usein pahaenteisiä, juuri potilaalle tarkoitettuja merkityksiä. Tyypillisessä skitsofreniassa ominaiselle ajattelulle on kokonaisuuden kannalta merkityksettömät seikat, jotka tavallisesti torjutaan, hallitsevat mieltä tilanteen kannalta merkityksellisten ja asianmukaisten seikkojen sijasta. Näin potilaan ajattelusta tulee epämääräistä, outoa ja epäselvää ja hänen puheestaan joskus muille käsittämätöntä. Potilaan ajatuksenkulussa on yleisesti taukoja, ylimääräisiä seikkoja voi tunkeutua ajatusten väliin ja hän voi kokea, että jokin ulkopuolinen tekijä ottaa ajatuksia pois mielestä. Tunteet saattavat puuttua, ne voivat ailahdella tai olla tilanteeseen sopimattomia. Ailahtelevuus voi ilmetä vitkasteluna, outona kielteisyytenä tai täydellisenä pysähtymisenä. Katatoniaa voi myös esiintyä.

Skitsofrenia jaotellaan seuraavasti tautiluokituksen mukaisesti:

F20 Skitsofrenia
F21 Skitsotyyppinen häiriö (psykoosipiirteinen persoonallisuus)
Piilevä skitsofreeninen reaktio

F22 Pitkäaikaiset harhaluuloisuushäiriöt

F23 Akuutit ja ohimenevät psykoottiset häiriöt

F24 Indusoitunut harhaluuloisuus (jaettu harhaluuloisuus)
F25 Skitsoaffektiiviset häiriöt

F28 Muu ei-elimellinen psykoottinen häiriö
Pitkäaikainen aistiharhainen psykoosi
F29 Määrittämätön ei-elimellinen psykoottinen häiriö
Tarkemmin määrittämätön [ei-elimellinen] psykoosi

Ystävällisesti,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin 

Onko omistushaluisuus tyypillistä skitsofrenialle?

Veljelläni todettiin noin puoli vuotta sitten sairaalajakson aikana skitsofrenia. Me läheiset olemme lukeneet sairaudesta nyt jonkin verran ja todenneet saman, että veljeni oireet sopivat tähän diagnoosiin.

Koko perheeni on joutunut tässä tietysti aika koville, sillä yritämme parhaamme mukaan ymmärtää ja auttaa häntä.

Minua, siskona askarruttaa sellainen asia, että onko skitsofreniaa sairastavalle tyypillistä omistuksenhaluisuus lähinnä ihmissuhteissa? Luin jostain, että sairastavat ovat tavallista riippuvaisempia esimerkiksi perheenjäsenistään. Olen itse kokenut jo pienestä pitäen, että veljeni on ollut jopa sairaalloisen omistushaluinen minusta ja ehkä muistakin perheenjäsenistään. Hän esimerkiksi kyselee minun henkilökohtaisista asioista liikaakin ja puuttuu ihmissuhteisiin. Minulla on ollut myös aika ristiriitaiset välit veljeäni kohtaan pienestä pitäen ja olemme riidelleet jossain vaiheessa hyvin paljon.

Haluaisin tietää, että onko tämä skitsofreniaa sairastavalle tyypillistä käytöstä?

Hyvä kysyjä,

Psykoosisairauksille, kuten skitsofrenialle on tyypillistä diagnostisissa kriteereissä esiintyvät piirteet. Kyse on jatkumosta, jossa toisessa ääripäässä on terve yksilö, ilman mitään oiretta ja toisessa päässä hyvin vaikein oirein elävä yksilö, joka täyttää kaikki keskeiset taudin kriteerit. Elämä ja tauditkaan eivät ole mustavalkoisia, vaan esiintyy erilaisia sävyjä ja jokainen sijoittuu tuolla äsken kuvatulla akselilla johonkin kohtaan. Psykoosisairauden oireet voivat aiheuttaa erilaisia ilmenemismuotoja, riippuen monista asioista, kuten perimästä, ympäristövaikutuksesta, yhteiskunnasta, tavoista, kulttuurista jne.

Toinen merkittävä seikka on muistettava, että voi esiintyä useampia sairauksia yhtäaikaisesti, jolloin puhutaan komorbiditeetistä. Skitsofrenian yhteydessä voi siten esiintyä muitakin psykiatrisia sairauksia, kuten voi esiintyä muita somaattisia sairauksia. Kaikille sairauksille on yhteistä, että ne vaikuttavat aina laajemmin kuin kohde-elimessä ilmentyvä tauti. Siksi esim. syöpää sairastava voi masentua jne.

Psykoosisairauteen liittyy usein sellainen seikka, että sen oireet eivät välttämättä ole oppikirjan mukaiset, vaan voi esiintyä päällekkäisyyttä toisen psykoosisairauden kanssa. Omistushalun sairaalloista muotoa kutsutaan tavallisesti sairaalloiseksi mustasukkaisuudeksi ja tautiluokittelussa se ilmaistaan harhaluuloisuushäiriönä. Niinpä skitsofreniassakin voi ilmetä erialisia painotuksia, kuten voimakkaita piirteitä vaikka harhaluuloisuushäiriöstä, mutta jos skitsofrenian oireet ovat kuitenkin kaikkein voimakkaimpia, se jää päädiagnoosiksi.

Skitsofreniassa asia ei välttämättä ole vielä näin yksinkertainen. Omistushalu omaisiin voi olla heijastusta siitäkin, että oma toimintakyky on niin huono tai asianomainen pelkää, että ei itse tule toimeen joissakin tilanteissa, vaikka saattaisi pärjätäkin jos uskaltautuisi kokeilemaan. Pelko, että jää yksin ja avuttomaksi saa ihmiset ripustautumaan toisiin. Koska psykoosisairaudet vaikeuttavat tiedon käsittelyä ja tulkintaa, voi siinä ilmetä seikkoja, jotka tuntuvat muista ihmisistä kiusallisilta tai tungettelevilta. Asianomainen ei sitä kuitenkaan hahmota samalla tavalla ja siksi pitää olla hyvin kärsivällinen ja pyrkiä aina selvästi ja perusteellisesti selvittämään hyvinkin yksinkertaisilta vaikuttavia perusasioita. Tätä pitää tehdä jatkuvasti, koska asia ei mene perille yleensä heti ja vaikeudet tiedon prosessoinnissa aiheuttavat sen, että tulkinta muuttuu selvästäkin asiasta heti kun se menee korvasta sisään. Kärsivällisyys ja toistaminen ovat tarpeen ja johdonmukainen rajojen asettelu. Toisaalta on hyvä kertoa aina, että se ei tarkoita hylkäämistä, eikä sitä, että ei välitä toisesta. Sitäkin pitää toistaa usein, että omainen on rakas ja tulee aina olemaan. tämä on yhtä tärkeää kuin pitää rajoista kiinni.

Ystävällisesti,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin