Voiko skitsoaffektiivisesta häiriöstä parantua?

Hei, Sairastan skitsoaffektiivista häiriötä. Lääkitykseni on erittäin alhainen, 1,5 mg risperidonia. Tosin lääkäri määräisi sitä enemmän. Tulen kuitenkin tällä lääkkeellä loistavasti toimeen. Onnekseni pystyn helposti tunnistamaan harhat, ja minulla on lääkärinkin mukaan melko hyvä sairaudentunto. Harhoja ei ole ilmaantunut, vaikka olen ollut pienemmällä lääkityksellä yli puoli vuotta. Sen sijaan innostuksen puuskia ilmenee, mutta läheiseni pitävät sitä ennemmin hyvänä kuin huonona asian. Onko mahdollista, että pääsisin lääkkeistä kokonaan? Siis onko tästä sairaudesta mahdollisuus parantua? Sairastuin 19-vuotiaana. Sairauden laukaisi irtisanoutuminen ja ihastuminen.

Olen pyytänyt päästä terapiaan, mutta minulle ei ole sitä myönnetty. Mikä on peruste sille, että toiselle myönnetään terapia ja toiselle ei? Pidätkö sairaanhoitajan asiantuntemusta riittävänä näin vaikean sairaudenhoidossa?

Onko mielestäsi hyvä kehityssuunta se, että pyrkii unohtamaan sen, että on sairas ja olemaan ensisijaisesti ihminen? Tulen yleensä surulliseksi nuorena ihmisenä, kun luen sairauksien ennusteita. Haluaisin nähdä elämässä positiivisia valoisia puolia, eikä synkkiä ennusteita. Mielestäni myös hoitajat liian usein kohtaavat vain sairaan, eikä ihmistä. Olen vähentänyt hoitajalla käymistä, eikä se ole suinkaan huonontanut oloani vaan pikemminkin parantanut. Otan enemmän vastuuta omasta elämästä, enkä anna sitä ulkopuolisen päätettäväksi.

Minulla on jonkin verran sosiaalisten tilanteiden pelkoa. Minulle on ehdotettu sosiaalisten tilanteiden kurssia. En halua mennä sinne, koska minua sairaiden seura masentaa. Haluan tasavertaiseksi normaalien ihmisten kanssa, enkä samaistua sairaisiin?

Opiskelen insinööriksi. Opinnot ovat sujuneet ihan hyvin.

En ole masentunut ja itsetuhoinen. Vaikka elämä joskus tuntuu raskaalta, ajattelen jotenkin vain, että elämä ei ole helppo juttu. Täytyy olla sinnikäs. Haluan elää pitkän elämän, koska elämä itsessään on hieno juttu kaikkine kehitysvaiheineen.

Hyvä kysyjä,

Sinulla vaikuttaa olevan paljon voimavaroja ja kykyä hyvään elämään ja se on aivan hyvä vahvistamaan sellaisia taipumuksia ja piirteitä. Mielenterveydenhäiriöitä voidaan ajatella siten, että ne ovat jatkumolla, jossa toisessa ääripäässä on täysin terve ihminen, ilman mitään oireita ja toisessa ääripäässä täysin sairas ihminen, joka ei kykene itsenäisesti toimimaan ja on toisten avun varassa, eikä itsenäinen elämä onnistu. Kuten elämässä, niin sairaudessakin ääripäät ovat harvinaisia, ja suurin osa sijoittuu johonkin muualle sillä jatkumolla.  Tässä on vaikea ottaa kantaa diagnoosiin, koska tiedot eivät ole niin kattavat, että sitä pystyisi arvioimaan. Kuitenkin vaikuttaa siltä, että toimintakykysi on hyvä ja sehän on erittäin hieno asia. Skitsoaffektiivinen häiriö lievässä muodossa ei juuri haittaa elämää ja sekin on mahdollista, että voi selvitä pitkiä aikoja ilman lääkettä, mutta siitä kannattaa keskustella oman lääkärin kanssa. Ainakin kotona kannattaa olla valmiina lääkettä, jos tauti syystä tai toisesta uhkaa oireilla esim. jonkun ajankohtaisen stressitekijän takia. Varsinkin raskausajan tiimoilla koetut psykoosit saattavat jäädä pois kun elämä tasaantuu. Nykyisin arvioidaan, että jotkut ihmiset ovat luonnostaan hiukan taipuvaisempia saamaan psykoosin kuin toiset. Asiaa parantaa aina, jos elämä muuten on mallillaan ja saa riittävästi tukea omaisilta tai ystäviltä ja omaa hyvän itsetunnon. Kun vielä välttää päihteitä ja huumeita, niin riskit putoavat hyvin alas.

Lääkehoidosta ja sen linjauksista kannattaa aina keskustella oman lääkärin kanssa, koska teillä molemmilla on paras tieto vaikutuksesta ja tarpeesta, ulkopuolinen on siinä arviossa aina vähän toiskätinen. Mahdollista on kuitenkin vähentäminen, ja jopa kokeilu ilmankin, mutta silloin pitäisi olla kotona valmiina lääkettä, jos tulee äkillinen tarve, koska nopea reagointi usein pelastaa tilanteen. Luottamuksen kasvaessa, jos elämänkokemus sitä vielä vahvistaa, antaa mahdollisuuden kokeilla erilaisia toimintatapoja.

Psykoosisairauksissa olisi terapia hyvin suotavaa ja sen pitäisi keskittyä ensisijaisesti oman sairauden hoitoon ja voimavarojen etsintään ja hyödyntämiseen, ei niinkään kauhukuvien maalaamiseen. Se on valitettavaa, jos kunnalla ei ole tarjolla keskusteluterapiaa, koska kuntoutuksen näkökulmasta se olisi todella tarpeellista. Kannattaa hyödyntää myös kolmannen sektorin palveluja, mm. Omaiset mielenterveyden tukena, Suomen mielenterveysseura ja Mielenterveyden keskusliitto. Näillä saattaa olla hyviä kursseja ja vertaisryhmiä sekä muita arvokkaita palveluita. Netistä kannattaa tutkia, mitä omalla paikkakunnalla on tarjolla. Usein ahdistusoireita tulee matkan varrella ja niihin voisi saada suurta apua, jos olisi kognitiivis- behavioraalista terapiaa. Selviytyminen elämässä vahvistaa tietysti muutoinkin itsetuntoa ja antaa rohkeutta kohdata asioita ja mennä eteenpäin.

Sairaanhoitaja voi olla suureksi avuksi, mutta riippuen tietysti paljolti siitäkin, että kuinka kokenut ja koulutettu terapeutti on. Usein paras vaste tulee siitä, että “kemiat” sopii hyvin, eikä ensisijaisesti koulutuksesta tai suuntautumisesta.  Jos terapiassa sovitaan jo alussa, mihin pyritään ja mihin haluaa sillä pyrkiä, tulee työskentelystä jäntevämpi ja tavoitteellisempi. Asiaa voidaan sitten arvioida matkan varrella uudelleen. Terapia on vain yksi osa hoitoa, ja siinäkin sen työn lopulta tekee potilas itse. Terapeutti on kuin valmentaja ja opas. Lääkäri sitten vastaa kokonaishoidosta ja lääkityksestä.

On hyvä asia, että suuntautuu elämässä eteenpäin ja vahvuuksiin.  Jokainen on ensisijaisesti ihminen, ja ihmisellä voi olla vaikeuksia, sairauksia ja onnettomuuksia, mutta ihminen ei ole onnettomuus, vaikeus tai sairaus. Siksi sellaisissa asioissa ei ole hyödyllistä viipyä turhan pitkään. Kaikkeen voi kyllä varautua, mutta joskus asioita tulee eteen yllättäen, silloinkin voi tyyneydellä ajatella, että eiköhän tästäkin lopulta selvitä. Hyvät kokemukset ja vaikeudetkin kääntyvät lopulta voitoksi, kun jaksaa sitkeästi uskoa parempaan ja mennä eteenpäin. Tässä juuri hoitojärjestelmän pitäisi auttaa, eikä ripustaa uusia riippakiviä. Itsekään ei kannata niitä riippakiviä ripustella, koska lopulta itse voi päättää, miten valitsee ja siihen saa myös apua tarvittaessa tai pitäisi saada.

Ystävällisesti,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

Kategoriat:

Yleistä Skitsofreniasta

Skitsofrenia ja elämäntavat

Skitsofrenian hoito

Skitsofrenian oireet

Skitsofrenian periytyminen

Skitsofrenian tutkimukset

Tuki sairauden aikana

Jorma Aarnio, psykiatrian erikoislääkäri