Skitsofrenian ensioireita?

Hei! Haluaisin kysyä, että mitkä ovat skitsofrenian ensimmäiset oireet, ennen kuin psykoosi puhkeaa? Olen huomannut omassa käytöksessäni muutoksia kuluneen vuoden aikana. Olen alkanut ajattelemaan, että kadulla vastaan tulevat ihmiset puhuvat minusta pahaa, joten siitä syystä en tykkää hirveästi liikkua ihmisten ilmoilla ja itsetuntoni on laskenut aika paljon juuri tästä syystä. Minun on nykyään erittäin vaikea luottaa läheisiini, saatan esim. luulla, että kaverit punovat juonia minun selkäni takana ja, että jopa perheeni on minua vastaan. Jos puhun jollekin, saatan välillä unohtaa mitä olin sanomassa. Saatan myös toisinaan kuvitella, että, jos vaikka veljeni on tietokoneella, niin hän kirjoittaa minusta nettiin ilkeyksiä.  Jos myös luen joitakin nettisivuja, niin saatan välillä luulla, että ne siellä kirjoitetut asiat liittyvät minuun, ja että eri nettisivuilla olevat asiat ovat jotenkin yhteydessä toisiinsa, ja sitä kautta minuun.

Olen hyvin säikky, ja vainoharhainen ja jos joku nauraa, saatan vihaisesti kysyä, että nauraako hän minulle. Toisinaan saatan luulla, että huoneeseeni on asennettu kamerat ja että minua tarkkaillaan niitten kautta, mutta tätä luuloa ei esiinny usein. Olen todella itkuherkkä nykyään, enkä saa enää nukuttua juuri ollenkaan. Valvon yöt ja päivisin on pakko välillä mennä nukkumaan, koska olen niin uupunut. En jaksa en enää huolehtia samalla tavalla ulkonäöstäni kuin ennen, enkä jaksa siivota huonettani tai tehdä muita kotiaskareita. Mikään enää kiinnosta ja harrastuksetkin ovat jääneet pikkuhiljaa pois (varmaan jo neljä vuotta sitten).

Minä välttelen kavereiden tapaamista, ja jos heitä välillä tapaan, olen erittäin ahdistunut enemmän kuin onnellinen, enkä ole tällä hetkellä kiinnostunut sosiaalisista kontakteista. Ne pelottavat minua niin paljon, että mieluummin vetäydyn niistä. Haluan myös olla enemmän yksin nykyään.  En ole aina kiinnostunut puhumaan edes esim. äitini kanssa. Kuvittelen välillä, että kaikki ovat minua vastaan ja en pysty luottamaan keneenkään.

Olen koko ajan hermostunut ja erittäin jännittynyt, jopa siinä määrin, että se on aiheuttanut jo fyysisiä oireita, kuten vatsavaivoja ja sydämentykytystä. Olen myös erittäin alakuloinen koko ajan, eikä siihen tunnu auttavan mikään. Minulla on sellainen tunne, ettei kukaan ymmärrä minua. Uskon ufoihin ja toisinaan maailmanloppuun, ja kuvittelen joskus olevani kuuluisa tieteilijä tai mystikko tai joku muu kuuluisa henkilö. Välillä taas on niin tyhjä olo, että mikään ei tunnu miltään. Päässäni ei ole ajatuksia tai en saa niistä otetta, mikään ei naurata eikä itketä, enkä myöskään nauti samoista asioista kuin ennen. Ruokahaluni on muuttunut, tällä hetkellä se on aika huono, toisinaan saatan syödä jopa liikaa.

Suvussani on skitsofreniaa, isälläni ja äidinäidin siskolla. Nyt minä pelkäänkin, että olen sairastumassa siihen. Onko tämä alkavaa skitsofreniaa vai joku muu mielenterveydenhäiriö?

Hyvä kysyjä,

Kuvailit elävästi, minkälaisten vaikeuksien keskellä elät, ja samalla siinä oli huolta omasta itsestä aika tavalla. Omat havaintosi ja ympäristön palaute tuntuvat sinusta hyvin ristiriitaiselta. Hahmotat tämän ristiriidan ja sinun on vaikea päättää, mikä on totta ja mikä kuvittelua.

Psykoosin oireet voivat olla alussa varsin moninaiset. Alku voi olla nopea tai edetä varsin hitaasti ja ensimmäiset oireet voivat olla pelkkää ahdistuneisuutta ja sitten yhä moninaisempia ja arkielämää enemmän hankaloittavia. Hankalat oireet johtavat juuri eristäytymiseen ja itsetunnon vaikeuksiin sekä ahdistuksen lisääntymiseen ja masennukseen.

Tämän perusteella ei voi aivan varmasti sanoa, mitä sairastat, mutta kyllä siinä oirekirjossa on varsin paljon psykoosisairauksille tunnusomaisia piirteitä. Koska oireet ovat johtaneet eristäytymiseen ja unettomuuteen ja sitä kautta vuorokausirytmi on mennyt sekaisin, tarvitset apua. Psykoosioireisiin lääkehoidolla on kohtalaisen hyvä vaste nykyisin. Kun unirytmi saadaan paremmaksi ja ahdistusta lievitettyä, on olo parempi ja muutamissa kuukausissa sen huomaa voinnissa ja toimintakyvyssä. Tässä vaiheessa sinun kannattaa mahdollisimman pian hakeutua psykiatrian poliklinikalle tai mielenterveystoimistoon, jonne yleisimmin tarvitaan lähete terveyskeskuksesta.  Jos suvussa esiintyy mielenterveydenhäiriöitä, on riski saada sellainen vähän suurempi kuin muutoin.

Suosittelen lämpimästi, että hakeudut hoitoon, koska sinua voidaan auttaa hyvin paljon oireissasi.

Ystävällisesti
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

Jorma Aarnio, psykiatrian erikoislääkäri