Epäilen skitsofreniaa

Hei! Epäilen itselläni olevan jonkinlainen skitsofrenia, se negatiivinen ehkä. Miten ja missä voin testauttaa itseni? Kaukana asuva ystävänikin vaikuttaa pahasti masentuneelta ja itse epäilen pienessä mielessäni, että hänelläkin voisi olla skitsofrenia. Itse asiassa pidän sitä todennäköisempänä kuin sitä, että itselläni olisi sellainen. Mitä pitäisi tehdä?

Hyvä kysyjä,

Mitään luotettavia testejä ei ole olemassa epäilyihin. Harvemmin epäily osoittautuu todeksi. Moni kyllä pelkää aidosti voivansa sairastua mm. skitsofreniaan, mutta myös muihin tavallisiin tauteihin, kuten diabetekseen tai syöpään.  Skitsofreniassa on syviä ajattelun ja havaintokyvyn vääristymiä sekä tunteitten asiaankuulumattomuutta tai tunne-elämän latistumista, harha-ajatuksia ja harha-aistimuksia.

Tuosta kysymyksestä ei tullut esille tuon kaltaisia oireita. Pelko-oireinen ahdistushäiriö voi olla syynä, miksi ihminen pelkää kovasti sairastuvansa erilaisin sairauksiin. Jos nuo ajatukset kovasti häiritsevät elämää tai toimintakykyä, niin suosittelen ottamaan yhteyttä psykiatriin, jonka kanssa voi keskustella ja miettiä, mitä asialle kannattaisi tehdä.

Ystävällisesti,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

Kategoriat:

Yleistä Skitsofreniasta

Skitsofrenia ja elämäntavat

Skitsofrenian hoito

Skitsofrenian oireet

Skitsofrenian periytyminen

Skitsofrenian tutkimukset

Tuki sairauden aikana

Jorma Aarnio, psykiatrian erikoislääkäri