En pysty hallitsemaan itseäni, mutta pelkään hakea apua

Olenko tulossa hulluksi? Olen nuori, kahden pienen lapsen äiti. Minulla “napsahtaa” päässä, jos jokin asia ei mene niin kuin pitäisi ja alan silloin huutamaan ja puremaan hampaitani yhteen niin, että sattuu. Minun on pakko saada rikkoa jotain ja kun sekään ei enää tunnu riittävän, niin minun on pakko satuttaa itseäni, että tämä raivokohtaus menisi ohi. Yleensä otan haarukan tai vastaavan, jolla vedän käteeni naarmun josta tulee vähän verta. Se tuntuu omalla tavalla hyvältä, kun saa satuttaa itseään niin kuin rangaista.

Tämä on jokapäiväistä, jollei useammankin kerran päivässä. Lasten itku tai kitinä ovat pahimpia, jolloin minulla “napsahtaa päässä”. Toki muutkin asiat, kuten jos purkki ei aukea, tietokone ei toimi kunnolla tai jokin asia on väärässä paikassa. Asiat ovat siis hyvin pieniä. Ennen minulla oli todella pitkä pinna, hermot eivät menneet juuri koskaan, nyt toisen lapsen synnyttyä asiat ovat menneet huonompaan.

Minulla oli masennus ensimmäisen lapsen jälkeen ja se ei koskaan mennyt ohi kunnolla. Sain silloin lääkkeitä, mutten kokenut niistä olevan apua vaan päinvastoin ne vain väsyttivät entisestään. Tunnen, kun raivari iskee ja yritän saada itseni rauhoittumaan ja lapset hiljaiseksi, jottei kohtaus tulisi, mutta silti se tulee.

En ole varma haluanko elää, mutta on pakko jatkaa, koska en halua että lapseni jäävät ilman äitiä. Minulla on hyvä olo vain silloin, kun saan mennä vapaasti kavereideni kanssa. Kotona ja lasten kanssa olen tuskastunut ja kyllästynyt elämääni. Minulla on myös univaikeuksia. Valvon illalla noin kolme tuntia ennen kuin uni tulee, joskus enemmänkin. Yöllä herään pariin otteeseen ja aamulla väsyttää hirveästi. nukahtamislääkkeitä minulla on, mutta otan niitä vain 2-3 kertaa viikossa, etten jää niihin “koukkuun”.

Olen huono puhumaan asioista. Kirjoittaminen on paljon helpompaa. Lääkäriin en uskalla edes mennä, koska minulla on kaksi pientä lasta ja pelkään, että ne viedään minulta pois, kun kerron tilanteeni! Lapsilleni en ikinä tekisi mitään pahaa, mutta kuka hullua uskoo?

Parisuhde ei tunnu kovin kukoistavan, seksiä en halua koskaan, mutta silti sitä teen, että mieheni pysyy jollain tasolla tyytyväisenä. Pelkään mieheni ja lasteni puolesta, että mitä ne ajattelevat minusta ja sitä mitä minä teen niille (henkisesti). Jääkö lapsille jotain traumoja tällaisesta hirviöstä, joka huutaa ja hajottaa kaiken, joka päivä.  Kaiken kukkuraksi inhoan ja ällötän itseäni niin ulkoisesti kuin sisäisesti.

Hyvä kysyjä,

On hyvä, että kykenet ilmaisemaan itseäsi noin hyvin kirjallisesti. Siitä on luettavissa, myös se, että haluat apua tilanteeseen, mutta pelkäät toisaalta, että se voisi koitua sinulle haitaksi, esim. siten, että sinut todetaan kykenemättömäksi huolehtimaan lapsistasi.

Pelkosi on kyllä aiheeton, ja ensisijaisesti apu lähtee siitä, että pyritään auttamaan perheitä selviämään arjessa, eikä uhkailemaan lasten viemisellä.

Masennus on hyvin tavallista naisilla synnytyksen jälkeen ja samoin haluttomuus seksiin. Osin se johtuu hormonaalista seikoista ja tietysti masennus ja unettomuus vaikeuttavat tilannetta. Sinulla on myös aika tavalla ahdistusta, jota koetat hallita itseäsi vahingoittavalla tavalla. Se voi johtua myös heikosta impulssikontrollista eli kyvystä hillitä itseään erilaisissa asioissa ja tilanteissa. Impulssikontrollin heikkous voi kieliä myös persoonallisuushäiriöstä (epävakaa persoonallisuus). Onneksi sekin on iän mukana helpottuva tilanne, mutta sitä ei tietenkään voi päätellä näin pelkän kirjeen pohjalta, koska stressaavassa elämäntilanteessa kuka tahansa ihminen käyttäytyy poikkeavalla tavalla.

Olet tehnyt viisaasti, kun et ole käyttänyt säännöllisesti nukahtamislääkkeitä, koska ne eivät hoida masennusta, vaan piilottavat oireet ja siten tilanne vain pahenee ajan kuluessa. Tarvitset kuitenkin lääkitystä sekä unettomuuteen, että masennukseen ja mahdollisesti ahdistukseen, ehkä myös mielialaa tasaavaa lääkettä. Nykyisin on hyviä lääkkeitä, jotka eivät aiheuta haittoja, ainakaan pidemmällä aikavälillä, eivätkä aiheuta riippuvuutta. Keskustelukin tekisi hyvää, jotta saisit vähän perspektiiviä asioihisi sekä otetta paremmin ratkaista esillä olevia asioita.

Kaikki suuret muutokset elämässä aiheuttavat stressiä, vaikka muutos olisi luonteeltaan hyvin positiivinen, kuten naimisiinmeno tai parisuhde ja lapsen saaminen. Riippuu paljolti siitä, kuinka valmis on sellaiseen elämänmuutokseen, miten hyvin siinä pärjää. Hyvä uutinen on se, että vaikka olisi nyt ottanut kaksi askelta, kuin voimat ja kapasiteetti olisi riittänyt vain yhteen askeleeseen, niin se ero on kurottavissa umpeen, kun saa asianmukaista apua. Tarvitset apua sekä omaan jaksamiseen mielenterveystoimistosta tai psykiatrian poliklinikalta ja ehkä sosiaalitoimistosta, jotta voisit saada sellaista tukea, että pärjäät vaikeimman vaiheen yli kodissasi.

Suosittelen, että otat pikimmiten yhteyttä mielenterveystoimistoon tai psykiatrian poliklinikalle ja he voivat sieltä ottaa yhteytä kunnan sosiaalitoimistoon. Ota mukaan tuo minulle kirjoittamasi kirje, sillä se on hyvin kuvaava ja auttaa heti pääsemään asian ytimeen. Tarvitset apua ja uskon, että saat sitä pian ja hyödyt siitä. Koska kykenet noin hyvin ilmaisemaan itseäsi kirjallisesti, pystyt siihen myös puheen tasolla.

Ystävällisesti,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin