Voivatko psykoosilääkkeet lisätä psykoosioireita?

Hei, tapasin nykyisen avopuolisoni maaliskuussa ja olemme seurusteleet siitä asti, olemme asuneet yhdessä pari kuukautta ja olen tiennyt, että avopuolisoni syö masennukseen sitalopraami-lääkettä 20mg. Lisäksi hänellä on perfenatsiini 4mg ja tsolpideemi-nukahtamiselääkettä 10mg.

Puolisolleni määrättiin noin pari vuotta sitten perfenatsiinia, koska hänellä oli lieviä aistiharhoja työpaikalla. Hän oli työskentellyt samassa yrityksessä yli 11 vuotta. Aistiharhojen vuoksi hän hakeutui työterveyslääkärille ja sitä kautta sitten en tiedä minne jatkohoitoon. Mutta koska aistiharhat olivat vaan työpaikalla eikä muussa elämässä, pelkään, että perfenatsiinia on määrätty aiheettomana. Voiko pitkäaikainen perfenatsiinin käyttö lisätä sairautta? Voiko sen käyttö johtaa psykoosiin, jotä hänellä on tällä hetkellä, oireena ovat univaikeudet.

En tiedä mitä teen. Tiesin tästä aisasta vasta tällä viikolla, kun pengoin lääkekaappia.

Hyvä kysyjä,

Olet huolissasi puolisosi perfenatsiinilääkityksestä ja siitä, aiheuttaako kyseinen lääke psykoosioireita. Taustatiedot ovat verrattain niukat, ja sen perusteella ei tietenkään voi tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Yleisellä tasolla voidaan kuitenkin asiaa käsitellä.

Perfenatsiini kuuluu psykoosilääkkeiden ryhmään, ja se on vanha hyvä lääke, joka on tutkimuksissa pärjännyt varsin hyvin uudemmille psykoosilääkkeille. Psykoosilääkkeet juuri ehkäisevät tai parantavat psykoosioireita, eivät aiheuta niitä. Psykoosioireita liittyy tietysti psykoosisairauksiin, kuten skitsofreniaan, skitsoaffektiiviseen psykoosiin paranoidiseen psykoosiin ja myös kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön, masennukseen sekä vaikeaan ahdistusoireistoon. Päihteet ja huumeet voivat aiheuttaa myös psykoosioireita. Taudin oirekuvaan kuuluu yleensä, että oireet eivät valikoi, missä niitä esiintyy.

Perfenatsiinia, kuten monia muitakin psykoosilääkkeitä saatetaan käyttää tehostamaan vaikean masennuksen hoitoa. Silloin annos on usein pienempi kuin varsinaisen psykoosin hoidossa, ja käyttöaika lyhyempi. Unettomuus on aina oire jostain, ja siihen pitäisi pystyä vaikuttamaan muillakin tavoin kuin pelkästään lääkkeillä. Mitään unilääkkeitä ei olekaan suositeltu pitkäaikaiseen käyttöön, koska ne yleensä aiheuttavat riippuvuutta ja tarvetta suurentaa annosta. Monesti ne vaikuttavat haitallisesti muistiin ja keskittymiskykyyn pitkän käytön yhteydessä, vaikeuttaen esim. masennuksesta toipumista.  Unettomuuden syihin pitäisi pyrkiä vaikuttamaan ja lisäämään liikuntaa, jolloin elimistö väsyy normaalilla tavalla ja unirytmistä on helpompi saada kiinni.

Masennus pitää tietysti hoitaa hyvin ja jos oirekuva ei hellitä, pitää lääkärin kanssa keskustella annoksen lisäämisestä ja jos se ei auta, käytetään joskus kahtakin lääkettä tai jotain lisälääkettä tietyn ajan. Työterveydestä usein lähetetään potilas konsultaatioon psykiatrille, joka selvittää oireiden taustaa ja asettaa diagnoosin, jotta voidaan hoitaa asianmukaisesti. Siellä annetaan ohjeet hoidon toteuttamisesta.  Koska masennuksella on taipumus kroonistua, on huolehdittava, että oireet lievittyvät kohtuullisessa ajassa.  Ellei niin tapahdu, pitää hoitoa tehostaa.

Kannattaa varmaan keskustella puolisonne kanssa hänen oireistaan ja voinnistaan sekä hänen käsityksestä siitä, miksi asiat ovat niin kuin ovat. Onko taustalla työpaikan vaikea tilanne, päihteiden käyttö tai jotain muuta? Masennus aiheuttaa usein sen, että ihminen eristyy läheisistäänkin ja häntä on vaikea tavoittaa. Oireet vaikuttavat siten hyvin syvällisesti ihmisen persoonaan ja toimintakykyyn. Toipuminenkin on hidas prosessi ja vaikka ulkoista muutosta alkaa tapahtua, ei asianomainen sitä itse vielä huomaa pitkään aikaan. Ilot ja surut on hyvä oppia jakamaan, kuormakin on silloin kevyempi. Toisen pitää olla kuitenkin ahdistumatta toisen vaikeuksista, koska se ei auta toista eikä itseä. On sallittua viljellä optimismia. Kun toinen on masentunut, hänellä ei ole näköpiirissä toivoa ja siihen kuoppaan ei itse pidä pudota vaan olla apuna, että toinen voi päästä sieltä pois. Masennus on raskasta aikaa kaikille omaisille, mutta toivosta ei saa luopua.

Ystävällisesti,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin