Paniikkikohtaus ja pakkoajatuksia

Hei, minulla ilmeni aluksi loppukesästä shokinomainen kohtaus. Se tapahtui, kun ruokailin ja mietiskelin maailman suuruutta ja merkitystä tieteelliseltä kannalta. Sitten sain paniikkikohtauksen, ja olin aivan lukossa noin viikon ajan. Sinä aikana ympäristö ja muut ihmiset tuntuivat jotenkin epätodellisilta tai vierailta. Myöhemmin kuitenkin se lieveni, ja pystyin käsittelemään asiaa päässäni. Mutta myöhemmin tämä epätodellisuuden tunne vahvistui jälleen, mutta siihen ei liittynyt paniikkikohtauksia, ja se oli lievempi.

Tästäkin vaiheesta pääsin läpi, mutta sitten minulle tuli pakkoajatuksia siitä, että toiset ihmiset olisivat jotenkin vihamielisiä minua kohtaan, tai että he olisivat jotenkin epätodellisia, ja että vain minä olisin ainut ”todellinen”. Myös pakkoajatuksia yksinjäämisestä ilmeni. En kuitenkaan suoranaisesti usko näihin ajatuksiini, ja vielä tiedän niiden olevan mielikuvitukseni tuotetta. Mistä tässä nyt minulla on kyse, ja pitäisikö asialle jotain tehdä?

Hyvä kysyjä,

Ahdistushäiriön oireisto voi joskus alkaa hyvin dramaattisesti, niin että tulee oikea paniikkikohtaus. Ahdistushäiriössä on kyse autonomisen hermoston ylivirittymisestä ja se ilmenee sekä psyykkisinä että fyysisinä oireina. Ahdistus on tyypillinen voimakas psyykkinen oire ja sydämen tykyttely ja punastuminen esimerkkinä fyysisistä oireista. Tämän takia ihminen helposti kuvittelee, että elimistössä on jotain todella perusteellisesti vialla ja se lisää vielä ahdistusta. Pahimmillaan ahdistus johtaa vetäytymiseen kontakteista ja kohtaukset voivat tulla pian yllättäen missä vain uudelleen. Noidankehä on valmis, ja siksi siihen saattaa liittyä jopa paranoidistakin oireilua.

On ymmärrettävää, että jos on taipumusta ahdistushäiriöön, ei pitäisi nauttia mitään sellaista, mikä kiihdyttää autonomisen hermoston toimintaa, koska se on jo valmiiksi ylivirittynyt. Siksi kahvi, alkoholi ja tupakka ovat pahasta. Myös jotkut huumeet voivat laukaista hyvin vaikeita oireita. Kyse on perinnöllisestä taipumuksesta, ja on todennäköistä, että jollakin lähisukulaisella on samankaltaisia oireita ainakin joskus ollut. Oireilu on elinikäinen, ja se puhkeaa usein varhaisessa aikuisuudessa, ja joitain sen tapaisia lievempiä kokemuksia on monella ollut jo varhaisnuoruudessa.

Apua kannattaa lähteä hakemaan, ja nykyisin vaivan pitkäaikaisuuden takia käytetään ensisijaisesti serotoniinin takaisinottoon perustuvia lääkkeitä (SSRI-lääkkeet). Lääkitys aloitetaan varovasti annosta nostaen viikon ja viikkojen kuluessa. Oireisto pikkuhiljaa talttuu viikkojen ja kuukausien aikana.  Silti pitää välttää kaikkea autonomisen hermoston toimintaa kiihdyttäviä aineita, kuten oli aiemmin puhetta. Lääkitys ja kognitiivinen terapia tukee paranemista, ja kun tulee hyviä onnistumisen kokemuksia, niin se oppimisen ja toiston kautta antaa uskoa parempaan toimintakykyyn. Kannattaa mitä suurimmassa määrin hakeutua psykiatrin puheille noiden oireiden kanssa, ja siellä pitäisi sitten hyvin perusteellisesti käydä läpi myös alkoholin ja huumeiden käyttö, kuten kahvi ja tupakkakin.

Ystävällisesti,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin