Millaiseen hoitoon skitsofreniapotilaalla on oikeus?

Minulla on diagnostisoitu paranoidinen skitsofrenia, sairastuminen vuosia sitten. Edelleen tiettyjä oireita itsellä on, lääkityksestä huolimatta. Hoito terveyskeskuksessa. Täällä tapaan hoitajaa (ei välttämättä ole psykiatrian hoitaja) x 1/vuosi taikka tarvittaessa, itse otan yhteyttä kerran vuodessa tai jos tarvitsen. Onko niin, että sairauteni on niin “toivoton”/kroonistunut, että tämä on se hoito? Pelkään oireiden lisääntyvän, ja entä jos en itse sitä huomaa ja en huomaa milloin tuo tarve on, ja kun hoitaja saattaa vaihtua, kynnys vielä korkeampi. Hakeutuisin yksityissektorille, mutta eläkkeellä olen, rahat tänne eivät riitä.

Hyvä kysyjä,

Voisimme kysyä samoin, että onko diabetes toivoton, tai onko verenpainetauti toivoton? Jokainen tietää, että ne eivät ole toivottomia sairauksia. Onko sitten paranoidinen skitsofrenia toivoton? Ei sekään ole toivoton. Perustelen asiaa siten, että ihminen ei ole sama asia kuin hänen sairautensa. Pitäisi siis kysyä, että onko ihminen toivoton, jos hän sairastaa diabetesta tai verenpainetautia? Ei näistä kukaan ole toivoton. Sairaus, olkoonpa se mikä tahansa, voi olla joskus helppohoitoinen ja joskus vaikeampihoitoinen, mutta ei koskaan toivoton, eikä varsinkaan sitä sairastava ihminen ole toivoton. Voihan meillä kellä tahansa joskus olla vaikea syöpä, johon ei ole hoitoa, mutta suurin osa on niistäkin nykyisin hoidettavissa olevia. Ei näitäkään ihmisiä kutsuta syöviksi.  Pitää siis erottaa sairaus ja ihminen – ne ovat kaksi eri asiaa, vaikka sairaus paljon vaikuttaa ja muuttaakin elämää.

Valitettavasti skitsofrenian hoito ei joka paikassa ole sellainen, kuin pitäisi. Käynti kerran vuodessa hoitajalla ei täytä hyvän hoidon kriteereitä, eikä se täyttäisi vaikka kävisi kerran vuodessa lääkärillä. Jossain hyvin vakaissa ja lievissä tapauksissa voidaan niinkin harvaa käyntiä pitää sopivana, mutta silloinkin pitäisi olla mahdollisuus tarvittaessa tiivistää hoitoa. Pitkäaikaisten sairauksien hoito pitäisi pystyä järjestämään kuntasektorilla, koska näihin sairauksiin on myös sen tähden annettu lääkehoidon osalta korvattavuus. Mielestäni kerran kuussa tapahtuva kontrolli olisi paljon parempi ja tarpeen mukaan sitä voisi sitten joko tiivistää tai harventaa, mutta hoidon pitäisi olla erikoissairaanhoitoa eli siitä pitäisi vastata psykiatri ja työryhmässä pitää olla muitakin alaan perehtyneitä, kuten sairaanhoitajia ja psykologi, usein vielä sosiaalityöntekijä. Ilmeisesti olette kaikesta päätellen pärjänneet aika hyvin, mutta ei ole mukava elää sen suhteen pelossa.  Jos paikkakunnallanne on mielenterveystoimisto tai psykiatrian poliklinikka, niin pyytäkää terveyskeskuksesta sinne lähete, koska lääkitystäkin pitää arvioida vähintään kerran vuodessa ja olisi hyvä jos paikkakunnalla olisi jotain toimintaa johon voisi osallistua ja nähdä muitakin ihmisiä ja päästä harrastusten pariin. Tällaisissa sairauksissa kenenkään ei pitäisi olla pakotettu menemään yksityissektorille vaan palvelut pitää saada omasta kunnasta. En usko, että kukaan asiantuntija pitää tuollaista hoitoa asianmukaisena. Valitettavasti ihmiset eivät uskalla vaatia sellaista hoitoa, mikä heille kuuluisi. Jos kunnalla ei ole siellä palveluja, heidän pitää ostaa ne sitten vaikka mistä ja tarjota niitä asukkailleen. Kysykää siis rohkeasti ja vaatikaa päästä asianmukaiseen arvioon niin lääkityksen kuin muun voinnin suhteen.

Ystävällisesti,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin