Läheisen järjestäminen hoitoon

Veljelläni on skitsofrenia. Hän oli hoitojaksolla viimeksi kesällä, ja nyt tilanne on jälleen huonontunut. Soitin terveyskeskukseen ja pyysin, että ottaisivat sieltä yhteyttä veljeeni, koska tilanne on jälleen huonontuntut. He sanoivat, että lääkäri eikä kukaan muukaan heiltä hae häntä hoitoon tai lääkärin puheille tai soita ambulanssia, vaan omaisten pitää itse soittaa ambulanssi tai poliisi paikalle. Sen jälkeen lääkäri arvioi, onko hoitoon tarvetta.

Kesän hoitojakson jälkeen veljeni jäi täysin tyhjän päälle ilman mitään kontaktia terveydenhuoltoon, ei seurantatapaamisia, ei mitään. Hänellä ei itsellään ole sairaudentuntoa, ja hän voi kiihtyessään olla väkivaltainen. Viimeksi hoitoon hakeminen onnistui siten, että houkuttelimme veljeni olemaan paikalla asunnossaan, ja odotimme poliiseja asunnon ulkopuolella. Onko tämä todella ainoa keino? Miten vakavaa sairautta poteva voidaan näin jättää täysin ilman terveydenhuollon seurantaa?

Hyvä kysyjä,

Tilanne kuulostaa varsin ikävältä. Tällä hetkellä paljon keskustellaan, että pakkoa tulisi välttää. Hyvien aikomuksien ohella on tainnut käydä niin, että jokainen saa kroonistua vapaasti yksilönvapauteen vedoten.

Joissain tilanteissa kyse on kyllä heitteillejätöstä. On ehkä liian kuormittavaa omaisille seurata jatkuvasti aikuisten lapsien elämää sydän syrjällään. Aikanaan Suomessa oli varmasti liikaa sairaalapaikkoja, mutta niiden alasajo ajoittui taloudellisesti vaikeisiin aikoihin, ja vastaavaa panostusta ei ole tehty avosairaanhoitoon.

Vaikeimmat mielenterveydenhäiriöt ja -sairaudet pitäisi ilman muuta kuulua osaksi erikoissairaanhoitoa. Tuettujen asumismuotojen lisäksi tarvitaan kotiryhmiä, jotka säännöllisesti vierailevat vaikeasti sairaiden kotona ja arvioivat hoidon tarvetta ja kuntoutustoimenpiteitä. Joissakin kaupungeissa tuollainen toiminta onkin aika hyvällä mallilla, mutta ei kaikkialla, ja suurkaupungeissa ongelmat usein korostuvat. Ihmisten kannattaa ottaa aktiivisesti yhteyttä päättäjiin ja toimia yhdessä potilasyhdistysten kanssa, koska sieltä saa tukea myös omalle jaksamiselle. Yhteistyösuhteen luominen potilaan ja terveydenhuollon välillä on tärkeää, koska jos ainoa kontakti on se, kun poliisit tulevat ovelle ja vievät vastoin omaa tahtoa, ei yhteistyö lähde liikkeelle parhaimmalla tavalla.

Oman tahdon vastaista hoitoa ei voida kokonaan unohtaa näin vaikeissa sairauksissa. Valitettavasti ilman omaisten ja potilasjärjestöjen työtä ääni ei kuulu päättäjille asti. Kyse ei ole kuitenkaan armopalojen pyytämisestä, vaan asianmukainen sosiaali- ja terveydenhuolto ovat perustuslain mukaan kansalaisten perusoikeuksia, ja lakia rikotaan tässä asiassa. Jäähallit ja oopperatalot, vaikka ovat hienoja ja niillekin on tarvetta, niin ne eivät nauti samanlaista perusoikeuksien suojaa kuin terveydenhuolto. Voimia siis ja jaksamista huolenpidollenne.

Ystävällisesti,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin