Lääkkeiden sopivuus ja taudin periytyvyys

Olen sairastanut skitsofreniaa jo vuodesta 1990. Olen 40-vuotias nainen. Sairastunut olen henkisestä väkivallasta ja paineista opiskelussa ja työssä.

1. Kuinka hyvä lääkitys minulla on nyt? = sertraliini 100 mg x 1 aamuisin, olantsapiini 10 mg x 2 iltaisin,
diatsepaami 10 mg x enintään 4 kertaa vuorokaudessa.

2. Onko kahdella pojallani, syntyneet vuosina 1990 ja 1992, millaiset mahdollisuudet ja todennäköisyydet selvitä sairastumasta elinaikanaan skitsofreniaan?

Hyvä kysyjä,

Skitsofreniaan liittyy pieni perinnöllinen riski, jos toinen vanhemmista sairasta skitsofreniaa ja hivenen suurempi, jos molemmat vanhemmat sairastavat. Kyse on tilastollisista tapahtumista ja ne eivät tietenkään määritä yksilön sairastumista. Meillä on tietty riski joutua kolariin jos ajamme paljon autoa, mutta se ei tarkoita, että sen takia joutuisimme väistämättä kolariin tänään tai lähiaikoina tai edes pidemmällä aikavälillä.

Nykyisin pidetään tärkeänä, että on paljon suojaavia tekijöitä, jolloin alttiit henkilöt voivat säästyä riskin toteutumiselta. Suojaavia tekijöitä on esim. hyvä ja turvallinen koti, jossa puhutaan ja kuunnellaan ja pidetään yllä normaalia järjestystä. Mitä vanhemmaksi elää, sen pienempi mahdollisuus on sairastua.

Lääkitykseen on aina vaikea ottaa kantaa tuntematta ihmistä ja taustatietoja. Monesti lääkitys räätälöidään kunkin tarpeiden mukaiseksi, ja siksi se voi olla hyvin erilainen kahdella ihmisellä, jotka sairastavat samaa tautia. Näin on laita myös muissa sairauksissa, kuten sokeritaudin hoidossa. Joihinkin psykoosilääkkeisiin liittyy metaboolisia haittoja, ja siksi vastaanotolla nykyisin tarkistetaan mm. veren rasva-arvot ja punnitaan sekä mitataan vyötärönympärystä. Kaikille ei haittojakaan tule samalla tavalla, mutta kaikkia potilaita seurataan, jotta mielen lisäksi kehokin voisi hyvin.

Lääkkeissäkin on nykyisin vallinnanvaraa, jolloin voidaan valita kullekin parhaiten sopiva lääkitys. Ahdistusoireiden hoitoon käytetään nykyisin juuri sertraliinia, eikä niinkään diatsepaamin tapaisia lääkkeitä. Lääkityksestä kannattaa keskustella oman hoitavan lääkärin kanssa, koska hän usein tuntee potilaansa pitkältä ajalta. Lääkehoito on muun hoidon tapaan yksilöllistä ja mitä suurimmassa määrin yhteistyötä potilaan ja lääkärin välillä.

Rohkaisen siis keskustelemaan oman lääkärin kanssa asioista, jotka huolettavat ja joihin on tyytyväinen ja mitä yleensä toivoo lääkehoidolta. Silloin voidaan katsoa, mikä on mahdollista ja mihin olisi syytä pyrkiä.

Ystävällisesti,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin