Nuoren opiskeluvaikeudet

Kirjoitan 17-vuotiaasta tyttärestämme. Muutimme kolme vuotta sitten uudelle paikkakunnalle, siellä hän joutui yläasteelle, josta ei tuntenut ketään. Hän on lahjakas, fiksu, ikäisiään kypsemmin ajatteleva nuori nainen. Hän ei saanut kavereita ja syrjäytyi vähitellen, jolloin koulunkäynti kärsi.

Aloitettiin nuorisopsykiatrian tapaamiset ja mielialalääkitys. Se kuitenkin sopi huonosti ja jäi kesken. Lukiota hän ei pystynyt aloittamaan, lähinnä toisten kanssa samoihin tiloihin meneminen tuotti vaikeuksia. Iltalukio onnistui, koska suurin osa opiskelijoista oli aikuisia. Kursseja oli vähän, joten viime syksynä hän aloitti toisella paikkakunnalla sisäoppilaitoksessa lukion. Hän sai kavereita, muttei kyennyt menemään läheskään kaikille tunneille. “Miltä näytän, olenko ihan ruma? Sopivatko nämä vaatteet ja kengät?” Tämänkaltaista yleensä…

Nyt hän haluaa lopettaa sisäoppilaitoksessa ja mennä toiseen kaupunkiin iltalukioon. Meitä hirvittää tämä siirtyminen, mutta hän on hyvin varma itsestään. Nuorisopsykiatriaan emme enää halua tukeutua, ainakaan tällä tavoin kuin kotipaikkakunnalla: joka tapaamiskerralla eri lääkäri, joka ei ollut edes lukenut papereita. Voisiko tämän kirjoituksen perusteella ajatella, että nämä olisivat skitsofreniaan sopivia oireita? Mistä voimme kysyä apua ja neuvoa?

Hyvä kysyjä,

Nuoruusvaihe on hyvin herkkää vaihetta ihmisen elämässä, ja se on myös voimakasta kypsymisen ja kehittymisen aikaa, siksi ei ole epätavallista, että nuoret oireilevat paljon voimakkaammin kuin aikuiset. Asuinpaikan vaihto voi olla nuorelle vaikea asia, mutta kyllä sen kaltaisista asioista yleensä hyvin selvitään ajan kanssa, jos muuten saa tukea ja apua.

Tyttärenne oireet eivät kuvailun perusteella vaikuta ensisijassa psykoosisairauden oireilta, vaan enemmän vaikuttaisivat liittyvän ahdistukseen, ehkä itsetuntoon ja mielialaan. Näihinkin oireisiin saa varsin hyvää apua nykyaikaisella lääkityksellä sekä terapialla, jossa vahvistetaan ja tuetaan hyviä selviytymiskeinoja. Näillä esitiedoilla ei muutenkaan voi tehdä päätelmää, onko sairautta tai minkälaista. On kuitenkin selvää, että jos oireet vaikeuttavat elämää, on syytä ottaa selvää, onko kyseessä sairaus tai alkava sairaus, ja siten voidaan paremmin auttaa selviytymään elämässä.

Oireiden tarkka kuvaaminen ja vanhemmilta saatu tieto voinnista ja toimintakyvystä auttaa määrittelemään, onko kyseessä sairaus vai jotain muuta. Tarvitaan myös tietoa elintavoista sekä päihteiden tai huumeiden käytöstä. Olisi kyllä hyvin tärkeää, että hän saisi apua yhdestä paikasta, jossa olisi vakituinen henkilökunta, koska se on jo luottamuksen syntymisen kannalta tärkeää, ja usein hoitosuhteet ovat aika pitkiä. Joka kerralla eri lääkäri ei ole millään tavalla hyvä toimintapa nuoren kannalta, eikä aikuisenkaan. Joissakin paikoissa tämä on ainut keino saada lainmukaiset hoitotarpeet täytettyä, kun ei ole vakituista henkilökuntaa ja henkilökunta saatetaan vuokrata muualta. Se on parempi kuin ei mitään, mutta ei suinkaan hyvä toimintamalli.

Voin kyllä suositella tyttärenne mahdollisen uuden opiskelupaikkakunnan nuorisopsykiatrian yksikköä, siellä on hyvää osaamista ja pitkäaikainen henkilökunta. Tyttärenne on kohta aikuinen ikänsä puolesta, mutta nuoruusvaihe voidaan katsoa jatkuvan kahdenkymmenen ikävuoden paikkeille, koska aivot kypsyvät siihen asti. Aikuispsykiatrian poliklinikka olisi toinen vaihtoehto, mutta koska tarjolla on noin hyvä nuorisopsykiatrian poliklinikka, suosittelen sitä, ja sinne voivat vanhemmatkin ottaa yhteyttä.

Ystävällisesti,
Jorma Aarnio
psykiatrian erikoislääkäri

« Takaisin